Joulumieli

Taas on se aika vuodesta, kun ihmiset hiki päässä metsästävät joululahjoja kauppakeskusten kuumuudessa. Kansantalous kiittää, mutta miten on oman joulumielen laita?

Olin eilen ottamassa vastaan joululahjoja vähäosaisemmille lapsille Kuopion K-market Kalakukon keräyspisteellä. Kuopion Nuorkauppakamari, jonka toiminnassa olen mukana koejäsenen ominaisuudessa, järjestää keräyksen tänä(kin) vuonna. Kolmen tunnin päivystysvuoron aikana tuli niin hyvä joulumieli, että aion ehdottomasti ottaa sekä keräämisen, että keräykseen osallistumisen osaksi omia jouluperinteitäni!

Ihmiset toivat lahjoja ihan mukavasti, ja osa jäi juttelemaan pitkiksikin toveiksi. Oli henkilöitä, jotka ovat huolissaan yhteiskunnan eriarvoistumisesta ja  oli pienten lasten äitejä, joiden omat mukulat olivat saaneet viime vuoden aikana niin paljon lahjoja, että osa oli vielä koskemattomina laatikoissaan! Kiertoon vaan, mikä ihana ajatus!

Yksikin äiti kritsoi lahjatulvaa ja sukulaisten ostovimmaa: miten paljon yksivuotias oikeasti tarvitsee leluja, hän kun ei todellakaan ymmärrä lahjamäärän yritystä korreloida rakkauden kanssa. Sukulaiset hoi! Jos haluatte muistaa pikkulasten vanhempia, niin miten olisi lahjakortti: hoidan kullannuppua haluamanne viikonlopun tammi-helmikuun aikana. Tai sitten soittaa vanhemmille reilusti ja kysyä, josko lapsi oikeasti tarvitsisi jotain.

Ei lahjoituspisteellä sentään mikään vilinä koko aikaa käynyt, ja ehdin hyvin samalla neuloa yhtäkin tontuntekelettä eteenpäin. Samalla oli hyvä tarkkailla kauppakeskuksen aulassa ohikulkevaa ihmisvilinää. Yritin olla lähetyttävän näköinen (mitä se sitten tarkoittaakaan), mutta osa lahjakasseja raahaavista joulushoppailijoista väisti katsetta ja suuntasi mielenkiintonsa ennemmin seinille. Syyllisyyden pisto?

Ehkä ensi vuonna joku näistäkin muistaa pienen joulupuun ja tuo lahjansa sen juurelle. Loppujen lopuksi, kuten tuotteistaja Jari Parantainen perjantain koulutuspäivässä linjasi: muutosta ei synny, ennen kuin ollaan ihan kamalassa syyllisyyden suossa.

Kusiset paikat

Olen viettänyt hiljaiseloa Grenellen suhteen, kun Viherpesua-blogin haastattelusarja on vienyt kiitettävästi aikaa. Eilen kuitenkin aloin pohtimaan asiaa, josta nyt on ihan pakko kirjoittaa...

Koko ajatushan lähti pikkulenkillä, jonka tarkoitus oli käyttää koira ulkona pikaisesti ennen asioille lähtöä. Kuten tavallista, jos on jonnekin pieni hoppu, niin koirahan löytää juuri silloin kaikkein mehukkaimmat tuoksut ja postit (vai tuntuuko se vaan siltä?). Joka paikkaan piti lirauttaa omat puumerkkinsä ja vahvistaa reviiriään... Enkä voinut olla miettimättä: mikä erottaa meidät ihmiset koirista?

Yleisissä vessoissa (kokemukseni rajoittuu naisten puolelle) näkee usein I was here-tekstejä söherrettynä tussilla vessapaperirullatelineeseen (kauhean pitkä sana muuten -eläköön yhdyssanat!) tai kopin seinään. Mikäli kävijä on ollut oikein voimaintunnoissaan, puumerkki on jätetty isolla ja vieläpä omalla nimellä varustettuna. Mikä vessassa viehättää jättämään jälkensä seuraavilla kulkijoille? Saako toisten "samalla asialla" käynti ihmiset merkkaamaan reviirinsä: hahaa, minä olin täällä ensin!? Vai onko se vaan paikka, jossa ihminen viettää pienen huokaisun hetken kiireen keskellä?

Nykyisin tussilla piirtely lienee jäänyt vähemmälle, sillä manuaaliyhteiskunnasta on myös tämän primitiivisen reviirinmerkkauksen kohdalla siirrytty virtuaaliaikaan. Älypuhelimissa on sovelluksia, jotka jatkuvasti päivittävät omistajansa olinpaikkaa facebookiin. Tehokasta oman olinpaikan alleviivausta! Kun facebookissa fontti on melko muuttumaton eikä kokoa siis pysty oman voimaintunnon mukaan säätämään, on populaation arvojärjetysrankkausongelma ratkaistu sovelluksella, jossa yhdessä paikassa useimmiten käymällä voit olla paikan kuningas. Aikataulutuskin on sinänsä ratkaistu, että virtuaalisovellukset toimivat koko lailla helposti ilman suurta omaa panosta.

Pohdimme yhden kaverin kanssa juoksulenkillä, ovatko ihmiset nykyisin viisaampia (ja kyse ei ollut fiksuudesta, vaan tiedonmäärästä: siitä, että jokainen löytää tarvitsemansa tiedon nopeasti vaikka googlettamalla)? Jos ennen tuli kinkkinen ongelma vastaan, soitettiin kaverille tai sukulaiselle, käytiin kirjastossa tai kysyttiin naapurilta. Nyt mennään koneelle, kirjoitetaan pari hakusanaa, ja kappas! Diagnoosi on valmis. Tulimme ystävän kanssa siihen tulokseen, että knoppitiedon määrässä varmaan joo, mutta yhtä kaikki sosiaalinen älykkyys lienee kokenut kovan kolauksen.

Kaikesta virtualisoinnista huolimatta ihmisellä tuntuvat kuitenkin olevan samat eläimelliset tarpeet merkata reviiriään ja jättää omat jälkensä maailmaan. Loppujen lopuksi, olemassaolosta ja unohtumisen pelostahan kaikki lähtee. Henkilö on olemassa, kun hän on osa tiettyä yhteisöä.

Hienoa olla.

Tästä päivästä sitä on unelmoitu viimeiset vuodet. Että on valmistunut tai että on maailmanmestarikansaa, hienoja asioita kaikki  tyynni. Eihän minusta diplomi-insinööriä pitänyt tulla, mutta kai sitä jotain paloa aihetta kohtaan piti olla, kun kuutta matikan kurssia on tentitty kolmattakymmentä kertaa. Ja tämä asia julkisesti myönnetty, ja nyt jo päälle naurettu (vaikka ei muutamanakaan päivänä oikein naurattanut). Huumoria nainen tarvitsee kuulemma, ja punaiset korkokengät <3

Aina ei ymmärrä asioiden syvintä olemusta ennen kuin jälkikäteen. Voi olla, että seinät kaatuvat päälle tällä nimenomaisella hetkellä moneenkin otteeseen, skeptisyys valtaa mielen ja elämän mielekkyys tai kokonainen tarkoitus -on kateissa. Sitten jälkeenpäin, asioiden alettua selvitä, huomaakin, että lyhyt aikahan se oli. Tai huomaako sitä enää myöhemmin ollenkaan, ahdistusta ja tuskaa? Ehkä päiväkirjaa lukiessa joskus hymähtää, että tuolloinkin oli niin lasit silmillä, ei nähnyt nokkaansa pidemmälle. Ei uskonut, että siitä vielä selvitään, mutta hyvinhän siinä kävikin. Jostain luin, että elämä on kuin räsymatto: välillä on tummempaa raitaa, mutta kokonaisuuden kannalta ne ovat välttämättömiä ryhdittäjiä. Niin kait se sitten on.

Vaaleanpunaisempaakin raitaa on onneksi havaittavissa synkimmänkin epätietoisuuden hetkellä. Lauantaina oli ihanat juhlat, niin omannäköiset kuin olla ja voi. Oli vaaleanvihreää ja pinkkiä, vieraat mitä rakkaimpia ja ohjelmaa juuri niin hauskasti, kuin olin toivonutkin. Sukulaisista ja lähipiiristä kuoriutui pikkuisen heittäytyjiäkin! Valmistujaisissa lausuttiin runoja lounaismurteilla ja ilman, kuunneltiin kyyneleet silmiin saavia lauluja, pidettiin puheita, askarreltiin, harjoiteltiin tanssimaan argentiinalaista tangoa, jumpattiin, esitettiin, syötiin teekkarikakkua ja leivoksia, vaahtokarkkeja ja ruisnappeja. Kaikki olivat ihania, kiitos! Monessa yhteydessä kävi ilmi, että yllätyshän tuo alavalinta oli, kuten koko valmistuminenkin, mutta että olen rakas heille siitä huolimatta. Ajatus vahvistuu päivä päivältä: Do it in your way, or not at all.

Tänään kävin sitten haastattelemassa Kuopion yhtä ympäristöihmisintä, mitä ympäristöliiketoimintakenttään tulee. Kirjoitan toiseen blogiini (http://www.viherpesua.blogspot.com/) ympäristövastuuaiheista haastattelusarjaa, jonka tiimoilta kutsun itseäni eri tahojen kanssa jutustelemaan. Oli mielenkiintoista jutella asioista niiden oikeilla nimillä ihmisen kanssa, joka selvästi tietää mistä puhuu, ymmärtää samat skeptisyyden ansat, joihin välttämättä törmää hakatessaan päätään seinään oikeana pitämänsä asian puolesta. Tässäkin keskustelussa tultiin siihen tulokseen, että matkailu avartaa omaa näkökantaa... muttei se Suomessa ympäristöalalla toimivalle aina ole pelkästään positiivinen asia. Oman työnsä mielekkyyden etsiminen kun saattaa olla lopun alkua (tai psykologilähteen mukaan kylläkin ammatillisen itsetunnon kasvamiseen tarvitaan aina ajoittainen romahdus).

Romahduksia tukemaan tarvitaan hirmu hyviä kavereita ja tehobiisejä. Tämän viikon alkuun ängätyn tehobiisin myötä haluan toivottaa yhdelle rakkaalle ihanaa reissua! http://www.youtube.com/watch?v=izBbP2kro-c Pitäkää toisenne elossa siellä ;D

Ja sehän on perjantai

Jokainen varmaan tietää sen tunteen joskus, kun seinä meinaa nousta vastaan jokaisella suunnalla, minne sitten meinaakaan kääntyä. Tässä on ollut jonkin aikaa semmoisia maanantai-perjantai-viikkoja, että kohta vaan aina huomaa olevan viikonlopun. Ja sama alusta. Ja ettei mikään vaan muutu.

Sehän tietysti ei ole totta, kun tarkemmin ajattelee. Oonhan valmistunut. Oonhan saanut kiinnostavia työtarjouksia. Lyhytaikaisia ja vähän pidempiaikaisia. Katsotaan miten niiden käy, edellä mainittu ainakin kiinnostaisi ihan tosi paljon :) Olen myös ommellut monta vaatetta siskokullalle, ja kärsinyt nahoissani monta takaiskua (en puhu nyt mistään itsepuolustuslajista). Välillä menee hermot, aaargh. Mutta sitten onneksi tulee aina pieniä pilkahduksia, joiden avulla muistaa, ettei sitä nyt niin jumissa ehkä olekaan.

Kävin tänään keskustelua sinänsä rohkaisevan tahon kanssa. Tämän keskustelun anti oli se, ettei aina tarvii suorittaa, ettei aina tarvii pystyä enempään ja että saa olla väsynyt ja pettynyt, mutta ei auta jäädä lammikkoon makaamaankaan. Pitää saada ajatukset virkeiksi :) Eikä asiat nyt niin huonosti koskaan ole, etteikö ne voisi huonomminkin olla. (Tosin tätä vaihtoehtoa jälkimmäiseltä kannalta ei kannata ehkä liikaa miettiä.)

Nyt siis voi vaan ajatella, että pitää tehdä jotain ja niin hyvin kun taitaa. Sitte lopulle ei voi mitään. Se vaan on niin, että nyt sattuu tämmösiä asioita elämässä, ja toisen kerran sitten muunlaisia asioita.

Viikonlopun tehobiisiksi valitsin seuraavan: http://www.youtube.com/watch?v=CD2LRROpph0

Perjantaista viikonloppua, palailen vähän iloisempana taas asialle seuraavan kerran! Otin hyviä kuvia keväänkeltaisesta kietaisumekosta, jota teen parhaillaan systerille. Pelkästään jo väristä tulee hyvälle mielelle, toivottavasti se mekkokin onnistuu hyvin :) Oli tänään kyllä taas tehokas olo, kun mallasin mammalookia tunkemalla topin alle tissi- ja mahaboostia tyynyistä, vääntelin keltaista mekkoa päällä ja radiosta kuulu just banana boat song. Repesin sitten kyllä siinä vaiheessa aika totaalisesti :D Että ei niin synkkää ehkä kuitenkaan!

Joko ne pussaa? Ja muut inspiraation lähteet.

Kaikista rakkaustarinoista ihanimpia ovat tuskastuttavan raadolliset tarinat. Katsoin tänään päivällä Beatrix Potterista kertovan elokuvan, ja voi sentään miten jännittikään! Saavatko ne toisensa, milloin ne saavat toisensa ja kuinka traagista, he menettivät toisensa. Toinen lempijännitykseni aihe on keskiviikkoisin tv:stä tuleva Pirunpelto, jossa pääparin jahkailu pussaamisen suhteen on yksi kantavimpia juonenkäänteitä. Tykkään muutenkin maalaiskomedioista ja -sarjoista näin tylsän värisen sään aikaan... Ne kun muistuttavat, että kohta on kesä, ja silloin on vihreää ja ihanaa :) Oi, tänään on taas se päivä!

Mitä rakkaustarinoiden ulkopuoliseen elämään tulee (paitsi että elän sellaisessa parhaillaan...), olen hakenut inspiraatiota erilaisilla metodeilla. Minulla toimii tavoitteiden kirjaaminen ylös ja unohtaminen sitten johonkin kansion nurkkaan. Seuraavan kerran kun niitä katsoo, huomaa suuren osan niistä jo olevan toteutunut tai ainakin lähempänä. Uskon, että ihminen alkaa alitajuisesti valintatilanteissa tehdä päätöksiä, jotka ohjaavat tavoitteiden suuntaan, kun vain tavoitteet on ensin tiedostanut.

Toinen hyvä keino omien haaveiden konkretisoimiseen on unelmakartan teko. Itse olen toteuttanut tätä niin, että olen kerännyt kauniiseen kenkälaatikkoon inspiroivia lehtileikkeitä, kuvia ja kertomuksia, henkilökuvia ja ajatuksia. Viimeisimmässä vaiheessa olen tehnyt tätä noin kolmen kuukauden ajan, repäissyt lehdestä minua erityisesti kiinnostaneen tai ajatuksia herättäneen jutun sen kummemmin siinä vaiheessa analysoimatta, mikä juuri siinä artikkelissa minua innosti. Kun sitten palasin tämän kasan luo ja aloin uudestaan käymään niitä läpi, yhtäläisyyksiä alkoi muodostua. Myönnettäköön, että joukossa oli muutamakuva vain TODELLA hyvännäköisten vaatteiden tai kenkien takia, mutta pointtina on, että kokonaiskuva alkoi hahmottua. Niistä aloin kasaamaan mind mappia, johon konkreettiset tavoitteet (ks. yllä) alkavat hahmottua. Annoin itselleni myös luvan kuvitella, mitä tekisin, jos aivan kaikki olisi mahdollista. Sitten unelman voi pilkkoa paloihin ja miettiä, mikä olisi mahdollista toteuttaa tänään? Mikä on ensimmäinen tarvittava askel kohti tavoitteen täyttymistä?

Jokaisessa tavoitelmassa on myös ei-niin-kivoja osia. Pitää joutua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, pitää ehkä joustaa jostain ja kiristää jostain toisaalta. Ne ovat vain realiteetteja, niiden ei passaa antaa hämätä. Olen kokenut hyväksi keinoksi nimetä itselleni porkkanoita, jotta jaksan kireämpien aikojen ohi ja selviän paremmin epämieluisista asioista. Tämän avulla on menty ällöt tentit läpi, soitettu pelottavalle työnantajalle tai selvitty muissa karikoissa.

Päiväunelmien täyteisiä kevätpäiviä kaikille!

Stand up tai sit down

Käytiin eilen Murun kanssa katsomassa mainion Ismo Leikolan show Kuopion Introssa. Olihan taas vatsalihakset kipeänä nauramisesta ja vettä valui silmistä kuin putouksesta konsanaan! Eilisen molemmat näytöset olivat ainakin ihan täyteen myytyjä, luulisin saman asiaintilan vallitsevan tänäänkin. Jos joku aikoo kokeilla onneaan ilman lippua, niin näytökset ovat vielä tänään klo 18 ja klo 21, parin tunnin setti hekotusta luvassa :) Menkää pidentämään ikäänne ihmeessä!

Kuopio Repee- festareiden (komediafestarit Kuopiossa kesäkuun toisella viikolla) ohjelma oli tuolla jaossa myöskin, ja päätettiin jo ainakin muutama hyvä keikaus, mihin voisi liput hankkia. Pitänee vaan olla ajoissa, koska viime vuonnakin yritettiin mennä a) lipulliseen esitykseen -liput oli kauan sitten loppuun myyty, b) liputtomaan esitykseen -paikka oli jo aikoja sitten täynnä. Eli ajoissa siis oltava.

Jäimme viettämään kaupunkilomaa vaihteen vuoksi, ja kävimme esityksen jälkeen saunassakin Puistokadun residenssissä. Rolfy ei kylläkään viettänyt lomaa, vaan oli entistä virkaintoisempi ja pärisi koko yön rappukäytävän äänille. Sitten yritettiin rauhoittaa poloista ottamalla se meidän kanssa sängyn vyllinkeihin nukkumaan, mutta siitä seurasi lähinnä tepastelua vatsan päällä ja mylläystä millon missäkin osassa sänkyä. Sitten luonnollisesti, kun nousin ylös, tyyppi oikein huokaisi helpotuksesta ja mylläsi itselleen sopivan mytyn. Sen jälkeen Ärrä onkin nukkunut rauhallisesti kuin pieni pentu, kun minä ja Muru yritetään kilpaa kannatella silmäpussejamme aamiaispöydässä. Reilua/Epäreilua? Tosin, mitä muuta sitä yleensäkään voi kaupunkilomilta odottaa, kuin hauskaa iltaa ja melko väsynyttä aamua?

Lähiluomuhyväelämä

 

Tänään oli suorastaan erinomainen päivä. Kävin ensin Hyvänolonkeskus Relaxilla laittamassa räpsyttimet kuntoon. Jenni taituroi taas omista harmaavarpusista astetta buustatummat. Heippa vaan ripsari ja olemattomat silmät taas vähäksi aikaa! Viimeksi tosin kävi niin, että pari päivää ripsien laiton jälkeen kävin lenkillä tuulessa, jossa olo oli kuin Maija Poppasella konsanaan. Niin siinä käsi, että Vänäriä kiertäessä rannan puoleisesta silmästä oli ripset lähteneet. Voiko olla totta, ja onko reilua? No eipä muuten mitään, mutta kun toisessa silmässä oli suunnilleen alla olevan kuvan kaltaiset ripset vielä jäljellä. Peilikuvasta tuli jostain syystä hakematta miekeen taannoinen Kellopeliappelsiini. Jostain syystä, hmh. Vahinko on nyt onneksi korjattu.  

Oon aivan rakastunut pitkiin ruskeisiin kutreihini :) Thaimaan tuliaiset ovat pysyneet toistaiseksi pesuista ja extreme-oloista huolimatta (vrt. Maija Poppanen sekä Breakfast at Tiffany's:n loppukohtaus) hienosti päässä, eikä takkuuntumistakaan ole ollut havaittavissa varoitteluista huolimatta. Pelottaa vaan vähän etukäteen miten ohkaisilta omat hiukset tuntuvat aikaan JP (jälkeen pidennysten). 

Oon pohtinut rankasti näitä lisiä. Kun juoksulenkillä sattui iPodin sufflelta tulemaan Aquan I'm a Barbie girl, aloin pohtia nukkeja. Ihmisiä. Olenko muuttumassa muoviksi? Rauhoittelin itseäni, että naiset kyllä buustailevat ripsiä, kynsiä, tukkaa, ihoa, kroppaa kaikenlaisilla vippaskonsteilla. Eikä siinä ole mielestäni mitään pahaa niin kauan kun itse tiedostaa mitä on tekemässä. Jos jollain kivoilla extroilla saa olon kääntymään talvimasiksesta auringonpaisteeseen, niin I say go for it! Aika monelle (itseni mukaan lukien) pieni huumori ja hemmottelupläjäys ei tekisi yhtään huonoa ainakaan...

Iltapäivällä suunattiin ihanan kaverin kanssa Kuopiohalliin Terve aikuinen ja Terve ruoka- messuille. Kyseessä on liikunnan ja terveystiedon ope, ja minä hengasin asiantuntevassa seurassa kuuntelemassa seksuaaliterveysvalistusta, mittauttamassa kehonkoostumusta ja sydämen sykintää (Taas tuli todistetuksi, karppaus toimii kaikkia alentavasti!). Olimme yhtä mieltä siitä, että kiersimme jauhetätin (jauho-lisäravinto-pääateria-shakeri-jälleenmyyntiedustaja) kaukaa ja suoraa päätä lähiruoka- ja luomuosastolle. Siellä meikäläiseltä menikin sitten pienissä määrin kuppi nurin, onneksi tuli syötyä vain kevyt salaattilounas... Kaskinaurissosekeittoa, erilaisia luomujuustoja pienistä lähijuustoloista, kuivattuja puolukoita ja mustikoita, tervakastiketta savukalalle...  Ja aivan käsittämättömän halpa luomutori, josta shoppailin maustesekoituksia, kookosmaitoa, goji-marjoja (1e/200g!), teetä ja sen semmoista tarpeellista.

Olin ihan innoissani siellä ruokaosastolla, ilmoitin myös kiinnostukseni lähiruokamatkailuun, jonka tiimoilta on alkamassa uusi hanke Pohjois-Savossa. Siinä olisi tarkoituksena tehdä porukalla reissuja tutustumaan lähitilojen ruuan tuotantoon ja päästä maistelemaan heidän tuottamiaan herkkuja. Mahdollista on myös tehdä retkiä pikkuravintoloihin, joissa tarjotaan lähiruuan periaatteella erikoisempiakin antimia. Lisäksi kerrottiin lähiruokapiireistä, joita käsittääkseni jo toimii Kuopiossakin Muuruveden maatilatorilta käsin (toimitukset siis jo toteutuvat Kuopioonkin :D). Nyt vaan ottamaan tarkemmin selvää käytännöstä, hinnoista jne. Ja olisi tosiaan kiva käydä omin silmin todentamassa tuottajien maatilat, kun lähiruokahan ei ole sama asia kuin luomu. Kyseessä on kaksi vallan eri asiaa!

Messut olivat taas piilovaalimessut, mutta sehän oli arvattavissa. Oli siellä kuitenkin asiaankin ja ihan kivoja kojuja, eli jos asia kiinnostaa niin suosittelen menemään! Messut ovat auki vielä huomenna, joten ainakin ruokapuoleen ja luomutoriin kannattaa mennä tutustumaan :)

Päivän asuna oli kirpparilta jo aikaisemmin löydetty kietaisumekko, joka on oikeasti kokoa XL, mutta sen saa kiedottua ihan näpäkästi istuvaksi paketiksi. Kaulassa oli Sinkkuelämäätä seuranneille Carrie-korusta tuttu muunnelma, jossa lukee Bonjour. Olen koruun aivan hullaantunut, vaikkakaan en yleensä käytä kultaisia koruja. Poikkeus vahvistakoon säännön!

Vielä loppuun kihinää ja kärinää eduskuntavaaliehdokkaista, joita nyt popsahtelee kuin sieniä sateella. Tarkoituksena lienee päästä eroon mahdollisimman suuresta määrästä flyereita ja muita oheistuotteita. Tänään testasin monta kertaa, kun tyyppi tuli tyrkyttämään esitettään. Jäin odottamaan puhetta, keskustelun avausta tai jotain aloitetta, mutta ei mitään, tyypit vaan kääntyivät pois ja seisoskelivat muina miehinä etsien seuraavaa, kelle lippulappunsa ja karkkinsa tyrkätä. SIIS MITÄ!!! Tässäkö ovat kansakuntamme päättäjät?? Veteliä, huomaamattomia ja laiskiaisia. Niitä on 20 tusinassa. Missä mielipide? Missä vaikuttamisenhalu? Itkettävää politikointia, älkää äänestäkö tuommoisia. Pyrkikää edes juttelemaan ehdokkaanne kanssa, mitä mieltä hän on sinulle tärkeistä asioista!

Maaliskuun viimeisen viikonlopun tehobiisinä Duffyn Mercy, enjoy! http://www.youtube.com/watch?v=y7ZEVA5dy-Y Ihanaa viikonloppua kaikille!

Kypsät kirjoitukset

Koulu alkaa nyt sitten virallisesti olla takana päin ainakin tällä erää. Diplomityö on parhaillaan sitomossa ja menee viralliseen arvosteluun ensi viikolla, tänään kävin kirjoittamassa kypsyysnäyteen (löytyy jo julkaistuna osoitteesta http://www.viherpesua.vuodatus.net/) ja tentit on (mitä luultavammin) tentitty. Viimeiset tenttitulokset vielä viipyvät, mutta perstuntuma sanoo niiden menneen nyt vähintäänkin läpi. Toivotaan parasta.

Ehkä varovasti arvioiden vuosia olen haaveillut tästä tilanteesta. Tiedättekö sen ajatuksen, että mahtavaa sitku ei tarvii enää töiden jälkeen miettiä koulujuttuja, tai vaihtoehtoisesti koulun jälkeen lähteä töihin? Ettei vapaa-ajalla tai telkkaria katsoessa ihan pienen pieni ääni mielessä muistuta harkkatyöstä, jonka deadline lähenee. Tai tehtävästä, jonka totuuden nimissä voisi tehdä vähän paremmin. Tai tentistä, johon fiksu alkaisi kyllä jo lukea tämän leffan katsomisen sijaan.

No, nyt sitten opettelen ihmettelemään juuri sitä tunnetta. Oon oikein oottamalla odottanut, milloin se valkenee? Aikaahan onkin maailmassa vaikka miten paljon tällä hetkellä. Ihmeellistä. Mutta ei se oikein vielä ole ihmeelliseltä tuntunut. Olen houkutellut dippafirmaa hoitamaan oman osuutensa loppuun ammattiliiton välityksellä, että siinäpä vasta rentouttavaa toimintaa.

Nyt sitten voisi alkaa katsella työjuttuja uutta intoa puhkuen! Katsotaan mitä seikkailuja kevät vielä tuokaan tullessaan, mutta (vaikka virallisesti en ole vielä valmistunut), niin voinen laskea yhden etapin ohitetuksi.

Ihan kohta voi jo alkaa valmistautua keväilemään kotonakin. Pääsiäisen sijaan meillä vietetään kevään ja auringon juhlaa, johon kahden Frendit-fanin kotona kuuluvat oleellisesti Tipu ja Ankka. Molemmat ovat päätyneet meille mittavan pelastusoperaation seurauksena. Chick and Duck majailevat useinmiten vehreän ruohon äärellä, mutta välistä milloin missäkin lähipiirin tenavien käydessä kylässä. Tämä kuva on kylläkin viime keväältä, mutta fiilistellessä mennään :)

Rosollimummo ja tattarikuhilas

Tiedättehän sen mummotyypin, jolla on lyhyt permanentattu tukka? Heitä kuuluu lähes jokaisen lähipiiriin ja heidän suustaan pääsee toteamuksia, kuten "mihinkä sitä nyt kotoaan lähtis" tai "mitä minä nyt sinne" ja muuta vastaavaa, ehkä pessimistissävytteistäkin propagandaa.

Murun mukaan muutos rosollimummoksi alkaa väistämättä naimisiinmenon jälkeen. Silloin hehkeästäkin, pitkätukkaisesta lyylistä kuoriutuu (käsittääkseni välittömästi tai ainakin piakkoin hääyön jälkeen) harmaavarpunen, joka leikkaa tukkansa, parhaimmillaan permanenttaa sen, vähän levähtääkin ehkä. Ja sitten sitä on jumissa lyhyttukkaisen naisen kanssa.

Suoraan sanottuna en tiennyt, että tahtomisen ilmaisemisella virallisen tahon edessä on noin suuri vaikutus parisuhteen kauniimpaan osapuoleen. Tämä selittänee miesten haluttomuutta avioitumiseen joissain tapauksissa, pelko on ymmärrettävä ja jossain määrin yleistettävissä ympäröivän populaation perusteella. Itse olen mieluummin pohtimatta, mitä toiselle osapuolelle avioitumisen jälkeen käy... ehkä se on sama kuin synnytyksessä: kipua ei voi etukäteen kuvitella eikä jälkeenpäin muistella. Tämä mielikuvituksen rajoitus varmistaa ihmisrodun jatkuvuuden. Yksiavioisuus edesauttaa ihmisen suhteellisen hidasta lapsenkasvatusta, joten myös virallisen avioliiton solmimisen vaikutuksia lienee parempi olla miettimättä. Sitä vastoin on erinomaisen kannatettavaa olla romantikko, odottaa kosintaa, haaveilla hääpäivästä, komeasta sulhasesta ja lahjaröykkiöistä sekä tutisevasta kermakakusta. Ehkä se rosollimummokin saadaan houkuteltua tattarikuhilaansa (miespuolinen vastine) kanssa paikalle lupaamalla karjalanpaistia ja piirakkaa iltapalalla...

Totuus kylläkin on, että rosollimummoutumisen oireet saattavat alkaa esiintyä jo ennen papin aamenta. On niin kiva jäädä kotiin oman kullan kainaloon ja napostella telkkaria katsoessa. On niin helppo jäädä kotiin. Erityisesti talvella vaatii viitseliäisyyttä lähteä mihinkään enää iltaisin, kylmää ja tuiskua vastaan taistelemaan.

Mutta nyt on kevät, ja ihmisetkin alkavat toivottavasti kömpiä talviuniltaan! Aloitin eilen varovasti verryttelemään käymällä elokuvissa rakkaan ystävän kanssa. Black Swan oli kyllä ehdottomasti palkintonsa ansainnut! Ensimmäinen ajatus elokuvan loputtua oli, että tekee mieli oksentaa. Henkinen vaikuttavuus oli niin suurta, että se etsi fyysistä ulospääsykeinoa. Kotonakin vielä tärisin ja vääntelehdin malttamattomasti. Huikea, huikea elokuva! Yleensä valitsen helppoja, viihdyttäviä elokuvia, joissa on mielellään erittäin onnellinen loppu. Tämä elokuva näytti, että ehkä helpoin ei aina ole paras valinta.

Jatkan kultturointia tänään, mennään Murun kanssa kantsomaan VB valokuvakeskukselle Madventures näyttely, ja ensi viikolla mahdollisesti suunnataan Kaupungin museoon tarkastamaan sademetsän kansa-näyttelyä. Tanssijalkaakin alkaa vipattaa jo lupaavasti... mutta tiedän sen sammuvan illan tullen. Voisiko joku pliis perustaa tanssipaikan, jonne voisi mennä bailaamaan päivällä??? (Vai pitäisikö vaan aloittaa zumbaamaan?) Kamera on ollut akku tyhjänä viikon päivät ja minä olen lukenut hullun lailla viimeiseen (!!!) tenttiin joka on ensi viikon keskiviikkona. Kyseessä on tilastomatikka (no ylläri!!). Oon kuitenkin tehnyt vaikka mitä muutakin! Tein siitä kankaasta huipun hameen, oon saanut uudet kengät Murulta lahjaksi, palauttanut dippatyön ja joogannut. Hameesta ja muista laitan kuvia, jahka tuo akku latautuu.

Aurinkoista viikonloppua! (Ohessa viikonlopun tehobiisi) http://www.youtube.com/watch?v=gOgpdp3lP8M&feature=autoplay&list=QL&index=6&playnext=6.

PS. ja toivottavasti kaikki kyynikot huomaavat pilkkeen kirjoittajan silmäkulmassa naimisiinmenon suhteen... Minulla olisi kyllä kaikista kokemuksista ja varoituksista huolimatta toiveissa vielä joskus avioitua... pitää varmaan hankkia hiustenpidennykset ajoissa ;)

SoMe

Sain hepulin ennen joulua, kun tajusin mitä SoMe-lyhennys tarkoittaa. Ja kyllä, käytän työssäni sosiaalisia medioita joka päivä. Ja kyllä, yritystä on jopa kehuttu niiden käytöstä. Perustelen myöhäisherännäisyyttä tukan värin lisäksi sillä, että suomen kieli on ihanaa, ja minua ärsyttää sanojen lyhentely. Tulee mieleen tekstarivallankumous kirjoitusasuissa. Suomalaiset, kanssaihmiset. Ei voi olla niin kiire, ettei ehdi kirjoittaa sanaa kokonaan. Pliis!

Jossain yrittämistä käsittelevässä lehdessä oli juttua siitä, että sosiaaliset mediat eivät korvaa henkilökohtaista kanssakäymistä. Olen oikein samaa mieltä! Virtuaalimaailman eittämättömistä eduista huolimatta uskon kuplan puhkeavan seuraavan 5 vuoden sisällä, ja niin kuin trendit yleensä aaltoilevat, vuorovaikutuksen tärkeys tullee korostumaan. Ympäristövastuun ja ympäristötehokkuuden kuitenkin huomioon ottaen etäasiakkuudet eivät tule kaikkein suosituimmiksi keinoiksi, vaan paikallisuus korostuu myös verkostoissa ja osaamisessa. Tällä lailla kirjoitin syksyn alkupuolella yhdessä tulevaisuusseminaarin aloitustehtävässä. Mitäpä mieltä olette?

Olen välillä väsynyt esimerkiksi facebookin luomaan sosiaaliseen paineeseen. Pitää olla läsnä usein, päivittää statusta ja jakaa pieniä tietoja itsestään maailmalle. Tietääkö kukaan siellä silti, millainen olen oíkeasti? Epäilen! Olen välillä ollut pikkuista vaille poistaa koko oman profiilini käytöstä, mutta sitten taas juttelen jonkun entisen opiskelukaverin kanssa tai katson naureskellen jonkin kuvia. Tarinankerronnan perinne siis elää vahvasti, nyt vain virtuaalisessa muodossa. Onko se nyt synneistä suurin taas? Eihän minun tarvitse sinne laittaa semmoisia asioita, joita en halua! Itsekritiikki ja virtuaalimaailman pitäminen käsivarrenmitan päässä auttavat kestämään sosiaalisia paineita.

If you want real piece of me, just call and we´ll talk.

Suunnitelmat huiman seikkailureissumme eteen ovat käynnistyneet. Asia tuntuu jo astetta realistisemmalta, huikeaa! Luin niinikään eräästä johtajuus-ym.lehdykästä (MISTÄ Huittisista niitä oikein sikiää?!) life coachista, joka kovasti suositteli pitämään elämän tasapainossa ja tekemään sitä mistä tykkää. Alkupeleissä, meillähän on tiettävästi tämä yksi elämä vain, ja sen on riitettävä. Mitä muistelet kuoleman hetkellä? Kukkaron/pankkitilin sisältöä, vai kaikkia kokemuksia mitä sait kokea ja keitä ihhmisiä tapasit? Niinpä.

Nyt laitan ainakin koneen kiinni ja lähden täyttämään liikunnan osuutta elämässä :)

Polkuja ja uusia kujeita

Loma on tehnyt hyvää, vaikka totuuden nimissä on myönnettävä, että olen pähkäillyt työasioita ja lähinnä yrittänyt hallita niihin liittyvää ahdistusta lähes päivittäin. Pitkällä lenkillä vuoden viimeisenä päivänä, yksin juostessa omien ajatusten kanssa rauha yhtä-äkkiä laskeutui. Olen oppinut luottamaan intuitioon vahvasti jo aiemmin monenlaisten asioiden yhteydessä, niinpä nytkin asia oli yhtä-äkkiä selvä kuin pläkki. Arki ei luultavasti näennäisesti muutu heti miksikään, mutta pinnan alla kuohuu syvempiä puroja ja kuohuja, jotka pulpahtavat pintaan kevään aikana. Ensin varkain, kuin kivenkoissa pilkahtava vaahto maanalaisen puron noustessa näkyviin sammalen keskeltä, sitten räiskyvämmin, näkyvämmin... ja kunnes pärskeiden kastelulta ei voi enää välttyä eikä kosken kohinaa voi enää sulkea korvistaan. Asian etenemisestä lisää keväänmittaan, ei kaikkea voi paljastaa heti :)

Ahdistukseni työ-asioihin ja elämäntarkoitukseeni liittyen nousee monistakin eri asioista. Yksi oli havainto, etten yksinkertaisesti ole tyytyväinen nykytilanteeseen. Olen ajautumassa hiljalleen tilanteeseen, johon päätymistä olen yrittänyt vältellä: töitä, töitä ja stressiä. Niin pitkiä päiviä, ettei ehdi ikinä tapaamaan läheisiään, ettei jaksa illalla tehdä muuta kuin katsoa telkkaria. Niin "olevinaan kiirettä", että stressi täyttää päivät ja epähyvinvointi on taattu.

Olen löytänyt taannoisen eron jälkeen ihanan ihmissuhteen, mutta jos emme pidä varaamme, meillä on kohta molemmilla 8-16 työ ja illat kuluvat kersoja kyyditessä. En halua uskoa, että sellainen elämä pelkästään on tavoittelemisen arvoista. Ei työssä toki mitään vikaa ole, jollei se vie koko elämää. Ja haluan ehdottomasti lapsia tulevaisuudessa, mutta voisiko valita toisin? En ole nähnyt enkä lukenut nyt pinnalla olevaa EAT PRAY LOVE-elokuvaa, mutta aion kyllä. Pääsyy on kuitenkin, että ehkä minun ei tarvitse lukea elämänmuutoksesta ja oman polun etsimisestä. Ehkä voin elää sen itse. Lisäksi minulla on kotona oma keittiöpsykologi, kuten seuraava tarina osoittaa...

Muru oli uuden vuoden juhlien aikana jutellut saunassa henkeviä muutamaa vuotta vanhemman kaverimme kanssa (mies), jolla alkaa olla vauvakuume. Hän pohti, ettei halua olla vanha kääpä, kun omat lapset alkavat olla nuoruuden kukoistuksessaan ja menojalkaa vipattaa. Että jotain voisi mahdollisesti jaksaa tehdä sittenkin, kun lapset aikanaan muuttavat pois kotoa. Keskustelu oli selvästi saanut Murun miettimään: aikaisemmin hän ei ehkä ole pitänyt avioliittoa kovin välttämättömänä instituutiona, tai lasten hankkimista millään lailla kiireisenä/lähitulevaisuuden projektina. Minun alkuperäinen suunnitelmani taas oli olla 25-vuotiaana naimisissa ja vähintään ensimmäisen lapsen äiti. No, se suunnitelma nyt heittänyt häränpyllyä jo moneen otteeseen, mutta silti sisälläni itää pieni toive. Olen halunnut antaa Murulle tilaa kasvaa, enkä missään nimessä aio painostaa yhtään mihinkään... Ensinnäkin ajattelen, että kosinta on miehen työ. Piste. Toisekseen lasten hankinnan on hyvä olla molempien mielestä ajankohtaista ja tärkeää.

Muru halusi kuitenkin aamulla keskustella aiheesta, jolloin ilmi tuli seuraava seikka. Hänellä on ollut unelmana lähteä Amerikkoihin kiertelemään/asumaan vähäksi aikaa, jota ennen hän ei voi kuvitella vakiintuvansa sanan syvimmässä merkityksessä, vaikka tosissaan kanssani onkin (No parempi ollakin :) On tässä jo moneen otteeseen melkein 10 vuoden aikana kierrettykin kuin kissa kuumaa puuroa.. nyt kun olemme yhdessä, niin irti en päästä ihan hevillä :D). Ja että hän jakaa huoleni elämän oravanpyöräistymisestä. Ja haluaa minut mukaansa reissuun. Ensimmäisenä sisäinen minäni panikoi: APUA, heittäisimmekö kaiken tutun ja turvallisen? Miten asuntolainan maksu? Entä koiramme? Entä kesällä pakastettavat mansikat, kerättävät yrtit ja miten siskon lapset ja kummityttöni? Kontrollifriikkiminäni yrittää pakokauhistua vieläkin, tätä kirjoittaessani, mutta suurin asia viivan alla on tämä:

Päätimme lähteä ensi syksyksi Jenkkeihin kiertelemään ilman suunnitelmaa.

Pelottaa ihan kamalasti, mutta kaikki muu järjestynee tavallaan.

Ale on ihan sukat.

Menipä vahvasti tänään ale-shoppailut! Lähdettiin Murun kanssa hirmu torhakkaasti liikkeelle, mutta tulos oli laihaakin  laihempi. Pari putelia hiuslakkaa, koiralle jauhelihaa ja VIPtiistai-leffat Filmtownista. Juuri näin, ei aamutakkia (kaupungin valikoimat ovat yksinkertaisesti surkeat!!), ei sähköhammasharjoja (meni inspiraatio niitä etsiessä), ei mitään! Anemia iski, onneksi huomenna menen heti aamusta ripsi-ja kynsihuoltoon, se varmaan piristää :)

 Ilma alkoi taas pakastua kaupungille lähtiessä, mutta siitäkös viis! Jos tuntui hamepäivältä, niin minkäs teet. Halusin myös vähän aurinkoa päälleni, joten asusteet oli sitten keltaiset :)

Paita on Kontti-kirpparilta Kuopiosta, 1e, hame Joelle-merkkinen, Turusta Uffilta 1e, vyö ja laukku Kuopion kierrätyskeskuksesta, yhteensä 2e. Löysin nuo keltuaiset, kun vietiin meidän entinen ruokapöytä ja tuolit kierrätyskeskukseen jonkun onnekkaann löydettäväksi. Harhauduin (ylläri!) kiertelemään, ja nuo löytyivät. Ihastuin!

Olen tullut siihen tulokseen, että alennusmyynnit eivät vaan ole minua varten, se on huomattu ennenkin. Kaikkein parhaat löydöt teen aina silloin, kun en tarvitse yhtään mitään, mutta SE oikea takki/huivi/kenkäpari vaan löytää minut, ja sittenhän se on menoa. Sitä odotellessa sitten :) Paitsi että, löysinhän sittenkin yhden aleostoksen! Ostin Seppälästä Eiffel-tornia mallaavat pikkukorvikset! Yleensä suosin yksilöllisempiä/käsintehtyjä/uniikkeja koruja, mutta nämä olivat symppikset.

Kun en ostanut mitään, voin saman tien raakata kaappeihin vieläkin enemmän lisätilaa! Ohessa löydöt, ottakaapa yhteyttä ja ostakaa pois! Juu,  ja Muru räppäsi salakuvan glorianlukuhetkestä :)

MYYDÄÄN tarpeettomana hyväkuntoinen PYYKINPESUKONE (Rosenlew Passeli 971 Classic). Päältä täytettävä, toimii mainiosti ja sopii pieneenkin tilaan. Hp. 40e

MYYDÄÄN myös käytettyjä HOKKAREITA:

*Bauer Power 49, koko 8, lesti D. Hyväkuntoiset, olleet käytössä vain pari kertaa.  Hp. 90 e.
*Bauer International 77, koko 5, lesti D. Kunto ok, olleet käytössä yhden talven. Hp. 50 e.
*Montana Hawk, koko 35 (noin), lesti D. Kunto ok, olleet käytössä yhden talven. Hp. 25 e.
*Canadien Team, koko 36, kunto ok. Kunto ok, Hp. 20 e.
*105 Graf Competition, koko 34. Nauhat uupuvat ja terä teroitusta vailla, muuten kunto ok. Hp. 10e.

Lisätietoja saa kysyä, ja sovittamaan sopii tulla :) Ostohalukkuustarjouksia otetaan vastaan numerossa 040-7483454/Suvi sekä sähköpostitse osoitteessa suvi.monkkonen@onnistamo.fi

hrr.hrr.

Jep, alennusmyynteihin käypi tiemme. Aamutakkia mä metsästän, tahdon saada suuren (ja lämpimän)! Näillä mennään, talviaamut ovat kylmiä ja hytisyttäviä.

Ohessa kuva pihalta. Kaunista, mutta kylmää, nyh! Joko voisi ollä kohta kesä? Ei oikein auta, että päivä jo pitenee... Tuntuu, että olen ihan ulalla koko elämäni kanssa, mitä haluaisin tehdä? Eipä aika etenisi, niin ei tarviisi miettiä.

Oi kasviskeitto, missä olet?

Joulu on kerran vuodessa vaan, ja onneksi näin. Kinkkua on tullut syötyä joka paikassa, sukulaisia nähty (mikä oli ihanaa!) ja sopivassa määrin olen ollut eristyksissä muusta maailmasta. Olen vaan kellunut joulukuplassa :) Nyt on kyllä totuuden nimissä semmoinen olo, että onpa kiva, kun joulu on ohi! Koitan pitää tämän viikon aivan lomaa, mutta katsotaan miten onnistun... Ainakin lenkkipolku kutsuu houkuttelevasti!

Luin vanhasta Gloriasta jutun Alf Rehnistä (olen lukenut sen aiemminkin, mutta nyt löysin sen uudestaan), ja olen aivan innoittunut! Hyviä ajatuksia! Ja Gloriasta puheen ollen, pakko mainita, että uuden päätoimittajan Sami Sykön mukana lehti on muuttunut ehdottomasti edukseen! Tykkään tosi paljon hauskuttelevista muotijutuista ja "ei niin pönöttävästä" asenteesta. Jatkakoot samaa linjaa, niin voin lueskella lehteä toisinaan jatkossakin.

Jouluaattona oltiin vastaanottamassa pukkia asiaankuuluvasti kummitytön perheen luona. Kauhea vilinä ja huiske oli, kun 3-8-vuotiaat tyttöset jännittivät ja hysterioivat pukin tuloa. Ja mikä määrä lahjoja! Ihan kamalaa touhua oikeasti, tenavat repivät lahjoja auki sellaisella vauhdilla, etteivät ehtineet keskittyä yhteen pakettiin kerrallaan ollenkaan. Osa lahjoista ajautui käärepaperien myötä suoraan roskasäkkiin, josta ukki niitä onki päätään pudistellen pois. Onkohan tässä ihan oikeasti mitään järkeä, kysynpä vain? Ekaluokkalainen tenava sai kosketusnäyttöpuhelimen (huom! entisen, vuoden vanhan kännykkänsä tilalle) jne. Ööh...? Ehkä mä olen sitten se joulun ärsyttävin ihminen, joka ei tajua, miksi lahjoja pitää olla tenavaa itseään korkeampi pino.

 Maailman ihanin siskontyttöni Kiira osoittaa fashionistan elkeitä jo nuorella iällään. Heti paketista paljastumisen jälkeen kyseinen asu oli joulun hitti, mikään muu ei oikein kelvannut päälle. Pinkki balettiasu ja vaaleanpunaiset minireinot kieltämättä olivat särmä yhdistelmä. Poseerausta löytyi jo pienenä, ja mikä ettei, kun äitinsä on entinen malli ja isänsäkin ihan salskea mies. Ja minä yritän parhaimpani mukaan olla se hauska täti (tosin olen ainut täti, mutta silti), joka pitää huolen tyttöilyhömpötyksistä ja "ei niin vakavasta" puuhastelusta :D

Siskon 3-kymppisillä tapsanpäivänä päällä oli se muutama päivä sitten luokseni osaantunut kirpparilöytö. Paita on Vilan ja kunto erinomainen, hinta City-Pörssissä 2 e. Ostin sovittamatta, ja hienosti passas. Tuli samantien yksi lemppareista! Kuopiosta kyllä puuttuu kunnon kirppari/second hand-liike. Semmonen houkutteleva ja anti-nuhjuinen! Olisin vakioasiakas. Sellaista odotellessa...



Tässä näkyy nyt hämärästi se pinni, jonka löysin Helsingistä Vanhan joulumyyjäisistä. Kuva kyllä jättää aika paljon arvailujen varaan :) Ostin pinnin joka tapauksessa siinä mielessä, että voin askarrella kotona vastaavia lisää omista pinneistä, pitää vähän mallia ja tekniikkaa katsoa tuosta! Ajattelin muutenkin tässä joululomalla viettää laatuaikaa alennusmyyntien sijaan ompelukoneen kanssa. Muutama viikon päästä olen suuntaamassa Teneriffalle juhlimaan äidin synttäreitä, joten reissuun olisi tarkoitus väkerrellä muutama señorita-tyyppinen hamonen :)

Ou jee, nyt on kuvat koneella ja kone saa taas jäädä lepoon. Pakkanenkin on laskenut niin, että voi suunnata lenkille pikkukoiran kanssa, ihanaa!

Krääsäangsti

Eilen näin kaveria kaupungilla, joka hiki pipossa säntäili täysissä kaupoissa ostamassa lahjoja kavereilleen. Lyhyt keskustelutuokio paljasti, että sille ja sille pitäisi vielä ostaa lahja, mut emmää niin kallista kuitenkaan... Tuloksena: krääsää, tekolankasukkia, tekokuitua ja suklaata. Ööh, anteeksi vaan, mutta kuka haluaa antaa mitätöntä krääsää tai kuka  haluaa sitä saada? Mitä on pakkoantaminen?

Voisikos vaan antaa lahjat tärkeimmille, joille oikeasti haluaa antaa? Ja mikä lahja on? Aikaa, itse tehtyjä herkkuja vai joku oikeasti tarpeellinen ja toivottu lahja? Nurkkaan pyörimään jäävää enkelisaippuaa tuskin kukaan tarvitsee... Toisaalta kohteliaisuuslahjoiksi kannattaa valita semmoista, joka ei a)jää pyörimään b)rasita luontoa kohtuuttomasti. Suklaa (varma menekki :D), pullo maukasta viiniä tai glögiä, tai vaikka jouluista teetä  tai kahvia. Varmaan uppoaa, eikä toisaalta rasita antajan kukkaroakaan liikaa!

Lähden kohta hakemaan Murun lahjan keskustasta ja sitten on tiedossa sukuloimista. Mutta kaikista muikeinta on se, että tänään alkoi lomalomaloma!!!!! Tiedossa kuusen koristelua, tonttujen asettelua ja glögiä. *maisk, maisk*

Ai niin muuten, suunnitelmissa on aloittaa Onnelasta-blogia (http://onnelasta.blogspot.com/) kirjoittavan Eveliinan kanssa kokoilla karppiherkkuohjeita blogeihimme. Ite oon karppaillut jo 1,5 vuotta (nykyään tiukemmin kuin alkuun), ja Eveliina on taas on mielettömän taitava leipomaan ja koristelemaan!

Tässäpä Murun ottama kuva olkkarista ennen koristeluja :)

Uusi alku, uudet kujeet!

Pari sanaa minusta alkuun. Koitan elää ympäristöystävällisesti noin ylipäätään. Myönnän, että minulla on dominoiva kenkäfriikkiysgeeni, mutta syytän siitä isoisän isää, joka oli suutari, sekä isosiskoa, joka jalosti taipumusta ansiokkaasti eteenpäin. Vuosi sitten laskin kenkäparreja olevan liikaa, joten pidin tyttöjeniltaa ja annoin suuren osan pois. Osan myin kirpparilla. Nyt kaappeihin mahtuu taas, ja sekös vasta on inspiroivaa! Havahduin äskettäin huomaamaan, että taisin olla väsynyt ja tylsistynyt. Tekemistä oli vailla muille jakaa opiskelujen ja työnteon takia. Siinäpä ongelma olikin, taisin unohtaa tärkeimmän eli iloisen ja ennenkaikkea pölvästisen humoristisen asenteen elämään. Sanon aina, ettei saa jäykkistellä ja pönöttää, mutta mitäpä oli oma elämä? Älä tee niinkuin minä teen, vaan tee niinkuin minä sanon.

En kuitenkaan halua elää sillä lailla, ja seurattuani ihania blogeja päätin perustaa oman. Harrastukseksi ja kirjoittelun hauskuuden vuoksi! Maailmassa tuntuu olevan kauheasti ihmeellisiä asioita, joita tekisi mieli pohtia ja pureskella, siinäpä tällekin blogille tavoitetta!

Ajatus on kirjoitella kaikenlaisista elämää suuremmista ja varsinkin pienemmistä aiheista, ihanuuksia ja helmihetkiä unohtamatta. Mukana seikkailevat ainakin naisen luottoasusteet: komea mies ja pieni villakoira, jonka kuva alla. Rolfy on 7 vuotta, ja hän ottaa vakavasti tehtävänsä elämän hauskuuttajana ja viluisen emännän lämmittäjänä :)

Olen kesän lapsi henkeen ja vereen, ja arvatkaa mitä ihanaa huomasin tänään? Alle viikon päästä on yö pisimmillään, eli sitten alkaa valostumaan! Pian, ihanaa, saa käyttää mekkoja ja ruskettua! Siihen on vielä vähän aikaa, mutta eiköhän se nopeasti mene... Sillä välin pitänee topata päälle kaikki mitä löytyy ja lähteä pikkukoiran kanssa ulkoilemaan.

Seuraavaan kertaan, *muiskista*!