Joulumieli

Taas on se aika vuodesta, kun ihmiset hiki päässä metsästävät joululahjoja kauppakeskusten kuumuudessa. Kansantalous kiittää, mutta miten on oman joulumielen laita?

Olin eilen ottamassa vastaan joululahjoja vähäosaisemmille lapsille Kuopion K-market Kalakukon keräyspisteellä. Kuopion Nuorkauppakamari, jonka toiminnassa olen mukana koejäsenen ominaisuudessa, järjestää keräyksen tänä(kin) vuonna. Kolmen tunnin päivystysvuoron aikana tuli niin hyvä joulumieli, että aion ehdottomasti ottaa sekä keräämisen, että keräykseen osallistumisen osaksi omia jouluperinteitäni!

Ihmiset toivat lahjoja ihan mukavasti, ja osa jäi juttelemaan pitkiksikin toveiksi. Oli henkilöitä, jotka ovat huolissaan yhteiskunnan eriarvoistumisesta ja  oli pienten lasten äitejä, joiden omat mukulat olivat saaneet viime vuoden aikana niin paljon lahjoja, että osa oli vielä koskemattomina laatikoissaan! Kiertoon vaan, mikä ihana ajatus!

Yksikin äiti kritsoi lahjatulvaa ja sukulaisten ostovimmaa: miten paljon yksivuotias oikeasti tarvitsee leluja, hän kun ei todellakaan ymmärrä lahjamäärän yritystä korreloida rakkauden kanssa. Sukulaiset hoi! Jos haluatte muistaa pikkulasten vanhempia, niin miten olisi lahjakortti: hoidan kullannuppua haluamanne viikonlopun tammi-helmikuun aikana. Tai sitten soittaa vanhemmille reilusti ja kysyä, josko lapsi oikeasti tarvitsisi jotain.

Ei lahjoituspisteellä sentään mikään vilinä koko aikaa käynyt, ja ehdin hyvin samalla neuloa yhtäkin tontuntekelettä eteenpäin. Samalla oli hyvä tarkkailla kauppakeskuksen aulassa ohikulkevaa ihmisvilinää. Yritin olla lähetyttävän näköinen (mitä se sitten tarkoittaakaan), mutta osa lahjakasseja raahaavista joulushoppailijoista väisti katsetta ja suuntasi mielenkiintonsa ennemmin seinille. Syyllisyyden pisto?

Ehkä ensi vuonna joku näistäkin muistaa pienen joulupuun ja tuo lahjansa sen juurelle. Loppujen lopuksi, kuten tuotteistaja Jari Parantainen perjantain koulutuspäivässä linjasi: muutosta ei synny, ennen kuin ollaan ihan kamalassa syyllisyyden suossa.