I couldn't help at wonder...

Nyt on se aika vuodesta, kun naistenlehdet toitottavat kevään muotia. Ihania karkkivärejä ja värejä ylipäätään! En jaksa odottaa kevättä, että saa ilman paksua takkia hipsutella ulkosalla auringossa! Ihanasta muodistuksesta, joka tietysti loppujen lopuksi on oikeasti jo myöhässä (koska jos matkit jotakuta, olet auttamattomasti myöhässä) huolimatta, tämä tietää sitä, että kaikkien naisten kammoksuma seuraava vaihe on tulossa aivan näillä hetkillä. "Vielä ehdit rantakuntoon" lehdet toitottavat maaliskuun, viimeistään huhtikuun numerosta lähtien.

Mikä sitten on takamuksen olemus? Sehän on selvää, että jos laihduttaa, niin ekana liika lähtee rintamuksesta ja takertuu viimeiseen asti takamukseen. On kuitenkin erinomaisen selvää, että linjakkaan ahterin ihannointi on peräisin ajalta, jolloin vallitsi ylipäätään uhkeamman naisihanteen kultakausi. Sillä vaikka nykyisin nainen olisi laiha, pitää takamuksen olla muodokas. Mutta katsokaapa lähimmän geneettisen sukulaisemme apinan ahteria: eihän se totuuden nimessä mikään kovin muodokas tapaus ole. Mutta ihmisnaisen on tehtävä koirankusetusliikkeitä, kyykättävä hikipäässä, potkittava säkkiä ja huolehdittava riittävästä proteiininsaannista. Voi myös luistaa ja käyttää muotoilevia alushousuja, sekä farkkuja joissa takataskut luovat armahtavia kaaria (mikäli niitä ei omasta takaa sopivissa määrin löydy). Sosiaalinen paine on hirmuinen kaikkine lehtijuttuineen ja jumppaavine kanssasiskoineen . Itse ajattelin hankkia kuivaharjan, kivat juoksuhameen ja ruusunpunaiset aurinkolasit :)

Tämä kirjoitus nyt vaan on kevääntulon sanansaattaja ja aikaansa edellä (naistenlehtiä ainakin), mutta se ei tee sitä vähmmän todeksi.

Nyt loppuu tämä kirjoittelu, ja aloitan jipityksen; ostimmne juuri liput Nykkiin!!!!! Vietämme koko ensi syyskuun Yhdysvalloissa seikkaillen, jippijai!

New York City girl... <3

Piirakkaa täysihoidolla

 Olipa eräänä päivänä karppaajalla mieletön mieliteko karjalanpiirakoihin. Ei hän ollut mieleltään tiukkis, mutta vilja aiheuttaa nykyisin mahanpuruja, niin piti keksiä vaihtoehtoisia tapoja. Karjalanpiirakoita ilman viljaa ja riisiä? Haaste oli heitetty, ja kun kerran lupasin, niin esittelen väkerryksen nyt tässä, vaikkei tämä mikään ruokablogi varsinaisesti olekaan. Onpahan vaan omanlaistaan luovuutta tämäkin.

Karpit karjalanpiirakat (tai savonpiirakat enemminkin): (10 kpl)

Taikina:
3 dl kylmää vettä
2 dl pellavarouhetta
2 dl mantelijauhetta

Täyte:
4 keskikokoista porkkanaa
pala lanttua
1/4 dl kermaa
1 kananmuna
voita

keitettyjä kananmunia
voita

Lisää ensin 2 dl:n vettä kuivat aineet. Lisää sitten viimeinen desi pikkuhiljaa, jotta saat oikean paksuuden (huomaa että pellavarouheet turpoavat!). Ota kädellä tai lusikalla taikinasta kökkösiä ja taputtele ne piirakoiksi uunipellille. Jätä reunukset paksummaksi (katso viereinen kuva), niin täyte pysyy paremmin. Paista 250 asteessa noin 10 min ennen täytteen lisäämistä.

Valmista täyte keittämällä juurekset kypsiksi niukassa vedessä. Soseuta massaksi (kaada ylimääräinen vesi pois ennen soseuttamista), ja lisää tilkka kermaa (ja halutessasi ripaus suolaa). Kun sose on melko jäähtynyttä, lisää raaka kananmuna  ja sekoita tasaiseksi. Annostele piirakkapohjien päälle runsaasti täytettä ja paista vielä uunissa (250 astetta) noin vartti. (Seuraile tilannetta).

.

Paistamisen jälkeen voitele piirakat sulalla voilla ja jätä pehmenemään hetkeksi leivinpaperin ja leivinliinan alle. Valmista sillä välin munavoi: Ota sopiva könttä voita, anna pehmetä huoneenlämmössä ja silppua siihen muutama kovaksi keitetty kananmuna ja ripaus ruohosipulia. Sekoita tarmokkaasti.

 Häädä samalla koiraa/miestä kimpustasi romehtimasta!

Meillä kokkaaminen on yleensä mukanvaa yhteistä tekemistä, kun Murullakin on ekana ammattina ravintola-alan koulutus.
Minä yleensä kokeilen reseptejä enemmän omasta päästä ja olen sillä tavalla luova, mutta se on myönnettävä, että rapatessa roiskuu... aina kokeilut eivät ole ihan kamalan onnistuneita.

Sitä vastoin, kun Muru innostuu kokkaamaan, ruoka on aina ihan mielettömän hyvää! Ihmettelen aina säännöllisin väliajoin, miten minä aina huseeraan keittiössä, kun pääsisin paljon helpommallakin? Varsinkin kun tiedän, miten mielellään Muru laittaa ruokaa.

Olen tullut siihen tulokseen, että kyse on tässäkin kontrollista; jotkut kontroilloi siivoten, jotkut sängyssä, jotkut juodessa... minä ilmeisesti kontrolleeraan keittiössä :D Ilmeisesti jollain tasolla yritän/koitan tehdä itsesäni korvaamattoman sillä tavalla, tiehän miehen sydämeen käy vatsan kautta, kuten olemme aiemmin huomanneet. Öööh... Eikö se niin mennytkään? NOT??

Kyllä minä järjellä tiedän, että olisin ihan riittävä ilman ruokaa aina valmiina ja kämppää suht siivottuna. Pitäisikö opetella tähän ajatukseen myös käytännön tasolla? Voisi edistää tätä mun hyvinvoinnin edistämistäni... Poissulkematta tietenkään sitä, että vilpittömästi tykkään puuhata!!!

Noh, summa summarum. Eilen olisin voinut pyykätä, siivota, tehdä ruokaa, lenkittää koiran ja tehdä jotain kehittävää, mutta sen sijaan leivoin piirakoita, käytin koiran ja lähdin ihan yksin elokuviin Kuvakukkoon katsomaan Täysihoidon. Virkistävää, joskin jännittävää henkisellä tasolla, se kun oli ihan eka kerta ikinä yksin elokuvissa.

Mitä piirakoihin tulee, niin eihän ne tietysti perinteisiltä karjalanpiirakoilta maistuneet, maku oli lähellä porkkanapiirakan makua. Maistuivat kuitenkin tosi hyviltä, ja kaikki kymmenen kappaletta ovat tähän mennessä syöty!

Heippa, turjake!

Elämäämme kohdannut kylmyys vie pukeutumiselta kaiken viehkeyden. Tuntuu, että kun lähden kotoota, näytän aina samalta: punaiselta Michelinukolta. Ihana auringonpaiste ulkona lupailee jo kevättä, mutta ei se vielä ihan älyttömästi lohduta, kun ensimmäinen ajatus ulos mennessä on "herran pieksut, miten jäätävää!". Ei äärimmäisen fäbylöösiä, sanoisin.

Eipä hätä silti ole tämän näköinen, voi sitä hullutella pakkasillakin :D Appiukon ystävällisesti (?) lahjoittama karvahattu on herättänyt hilpeyttä nurkissamme nyt joulusta saakka. Hän oli katsonut kaduilla ja "jossain huippumuotiohjelmasta", että nuoriso käyttää nyt karvahattuja, ja siitäpä innostuneena hän karvoi susiturkista tehdyn vanhan hatun rakkaille jälkeläisilleen käytettäväksi.

Kuten sanottua, olen ottanut reuhkasta mittaa nyt jonkin aikaa, ja todettuani karvahattumuodin pitävän paikkansa (käytännöllinen muoti, pakko sanoa!), vedin lakin suurin odotuksin päähäni. Tarkoituksena oli aloittaa käytön testisarja tositoimissa. En millään muotoa kannata aitojen turkisten tarhausta, ja henkinen kynnys hatun päähänvetämiseen oli melko tiukka, vaikken muuten millään muotoa vegaani olekaan. Lopulta ajattelin, että appiukon isoisän jostain kalliilla ostaman turkiksen alkuperäistä omistajaa pohdintoni eivät paljon lohduta soilla ja saloilla jolkutellessaan. Menköön siis tämän kerran.

Muru piirteli tietokoneilla jotain talomallinnuksia, kun hehkeästi astelin tuomarin arvioitavaksi. Mestarillisesti hän tukahdutti selvästi esiin pyrkivän naurunpulppuilun, mutta seuraava kommentti kertoi kaiken:

"Terve, turjake!". No kiitos vaan, pidä hattu hyvänäsi.  *ärrin murrin*

Srn verran kiinnosti kuitenkin, että laitoin pimeän turvin lakin alias turjakkeen päähäni iltakävelylle koiran kanssa. Kiertelin varmuuden vuoksi hiljaisia seutuja, joissa ei paljon vastaantulijoita pyörinyt. Hattu oli ehdottoman lämmin, se on myönnettävä, eivätkä vastaantulleet henkilöt kiinnittäneet hattuun minkäänmoista erityishuomiota. Is it just me, then?

Hatusta tulee jotenkin mieleen Sinkkiksien Carrien turkki eka tuotantokaudella, kun se oli vielä vähemmän varakas ja omisti vaan sen yhden lämpimän takin. Käytännöllistä köyhäilyä sinänsä, että lämpimän takin alla voi sitten käyttää astetta hehkeämpiä mekkoja kylmälläkin (Nelliinan ajatukset villaa päälle, hörhelöä alle-mentaliteetistä lienevät paikallaan talvisin...).

Oli niin tai näin, aamulla turjake jäi hyllylle, en ihan valoisan aikaan tunne oloa kotoisaksi se päässä. Johan se kolmen viikon päähän on luvannut alle -20 astetta... Sitä odotellessa levylautasella Samuli Edelmannin Ihana valo ja aurinko :)

Tie miehen sydämeen vie karppauksen kautta

...Ja myös omaan hyvinvointiini. Rasvasota, raakaravinto, kasvisyönti, detox, fitness-ruokavalio, ruuansulatusjugurtti ja ummetuslääke pyörivät jatkuvasti otsikoissa, mainoksissa, puheissa ja huhuissa. Mitä se kertoo yhteiskunnasta. IHMISET VOIVAT HUONOSTI myös mahaltaan! On kummallista, miten lihavuus valtaa maan toisensa jälkeen vaikka ruokasuosituksia rukataan "terveellisemmäksi" koko ajan. Minä en tässä vaiheessa ala ottaa kantaa siihen, mikä ruokavalioista on ihmiselle parhaaksi, mutta mitä ravintoon tulee, uskon yhteen asiaan: mikään pitkälle käsitelty ei voi olla hyväksi!

Ihmisen kroppa ei ole niin merkittävästi muuttunut viime vuosituhansien aikana, että sille olisi luonnollisinta käyttää ravinnokseen synteettisiä aineksia, margariineja, säilöntäaineita, eineksiä eikä varsinkaan rasvattomia tuotteita.

Eri ihmiset kokevat erityisruokavalioiden parantavan oloaan huomattavasti. Luulen, että osaltaan syynä on valinnan vaikeuden helpottuminen; tiettyjä aineksia on helppo välttää kiellon perusteella, tulee joku roti siihen syömiseen. Lisäksi tärkeään osaan noussee ruuan alkuperäisyys; esimerkiksi karppaukselle ja raakaravinnolle on yhteistä ideologia, jossa ravinto on mahdollisimman puhdasta, alkuperäistä ja käsittelemätöntä. Uskon, että syy parempaan oloon löytyy juurikin näiltä alkulähteiltä!

Karppaus on minun valintani useastakin syystä, päällimmäisenä koska se tuntuu sopivan minulle hyvin. Myös  mies tykkää, toisin kuin aikoinaan kasvissyöjänä ollessani (vaikkakaan kyse ei ole samasta miehestä, tosin). Tie nykyisen Murun sydämeen taisi kulkea viimeistään siinä vaiheessa, kun ekana yhteisenä aamuna latasin aamiaispöytään tiriseviä pekoneja ja kermamunakasta (joka sittemmin vakiintui arkiruokiimme nimellä "tiemiehensydämeen"-munakas), ja kerroin näiden olevan normisettiä :) On ainakin helppoa, kun ei tarvitse toisen erityisruokavalion takia tehdä monia eri ruokia kotosalla.

Karppaajakin herkuttelee (vaikka oikeastaan kaikki ruuat ovat mielettömän hyviä aitojen raaka-aineiden takia), ja koska olen aina tykännyt kauheasti leipomisesta, on pitänyt kehitellä viljattomia ja sokerittomia reseptejä. Nämä käyvät siis myös keliaakikoille, vilja-allergikoille, diabeetikoille (ja lidlin maitotuotteista tehtynä myös laktoosi-intolerantikoille, jollainen myös olen itse).

Karpit cup caket

125 g tummaa suklaata (itse käytin 86 %)

n. 80 g voita

3 kananmunaa

(ripaus chiliä)

kuivattuja karpaloita

Sulata suklaa ja voi liedellä miedolla lämmöllä ja sekoita tasaiseksi. Jäähdytä ihan pieni hetki, jonka jälkeen lisää munat yksi kerrallaan ja sekoita, kunnes seos on kiiltävää ja tasaista. Jaa muffinssivuoksiin (jätä kohoamisvaraa hiukan!) ja paista 200 asteisessa uunissa muutama minuutti (noin 3 min, saa jäädä reilusti löysäksi keskeltä!).

Vatkaa kunnon kermavaahto (ei mitään kevytkermoja) ja pursota hiukan jäähtyneiden cup cakejen päälle. Voit koristella esim kuivatuilla karpaloilla. Perusohjetta voi muunnella niin paljon kuin sielu sietää, oon tehnyt ainakin lisäämällä taikinaan marjoja/pähkinärouhetta/raastettua inkivääriä/hunajaa/omppua jne jne...

*Maiskis*



Dominoiva hiirulaisgeeni

Maanantaina taas elämä helpottui piirun verran, kun kävin siistiyttämässä räpsyripseni kantapaikkahoitolassa (jonka logoa en onnistu jotenkin millään keinolla lisäämään tänne. Se on tulossa kuitenkin!) Sillä aikaa Hyvänolonkeskus Relaxin palveluihin pääsee tutustumaan linkistä tuolta sivun reunasta :) ) Alla olevassa kuvassa ripset tällingissään... Aika helppoa nuiden kanssa eläminen on, vähän rajausta kehiin, jos haluaa näyttävämpää meikkiä, ja eikun menoksi. Ja minulla ainakin toimii tosi hyvin ilman mitään, ehkä vähän poskipunaa ja huulikiiltoa vaan, ja naama on edustuskunnossa.

Eilen justiinsa mietin zoomaillessa tuota kuvaa, miten paljon helpommalla voi nainen päästä :) En ihmettellyt yhtään, kun Jenni Hyvänolonkeskukselta kertoi, että heillä tämän hetken suurin asiakasryhmä ovat 30-40-vuotiaat naiset, jotka elävät juurikin niitä ruuhkavuosiaan. Onko väärin, että pienten lasten äiti haluaa hemmotella itseään kerran kuussa, ja sen seurauksena näyttää huolitellummalta ja tuntea mahdollisesti sen osaksi sen ansiosta itsensä hiukan vetävämmäksi misuksi? Ei todellakaan! En usko, että loppupeleissä yhdelleäkään naisellä on perimässään dominoiva "haluan ehdottomasti näyttää hiirulaiselta"-geeni. Käsi ylös, kuka ei nauti hemmottelusta, tunteesta, kun on juuri tullut kampaajalta tai tuntee muuten näyttävänsä tosi kivalta? Heittäköön hän rohkeasti ensimmäisen kiven...



Minä ainakin ihan häpeämättömästi kerron, että elämä on mielestäni piirun verran kivempaa, kun on vähän tällätty. Tämä piti todistaa taas yksi päivä: päivä ei ollut muutenkaan niitä parhaimpia. Olin tapellut dippatyöfirman kanssa, selvitellyt muutamaa muuta sotkua ja laskenut kaukolämmön tehtäviä (jaiks). Sitten Kela, tuo rakkaimmista laitoksista armain, lähestyi minua kirjeellä, jossa ilmoittaa perivänsä yli tonnin takaisin opintotukia. Meni hermot, hauras mielenterveyteni horjui ja valmistauduin nenäliinakasan kanssa rypemään itsesäälissä viltin alla. Hetken kovasti yritettyäni huokasin, nousin istumaan ja mietin josko alkaisin vaikka vatkata kermaa jälkiruokaa varten.

Kerman vatkattuani ja maistettuani palan tujakkaa tummaa suklaata pistin hyvää musiikkia soimaan, vedin päälle fiftarimekon, nostin tukan pin uppin ja punasin huulet. Maailma tuntui heti vähän oikeudenmukaisemmalta ja helpommalta kestää. Kun Muru sitten tuli töistä kotiin, pystyin jo vähän naureskelemaan tapahtuneelle. Rahasumma ei kyllä naurata, mutta tilanne kyllä. MOT

Hoviompelijan kanssa (jonka blogiin koitan myös saada linkin laitettua ASAP) suunnittelimme yhteistyön aloittamista julkisella tasolla uudella innolla. Valmistujaismekkoni odotus siis julkistetaan hoviompelijan blogissa (jännittävää!) ja täältä kompataan mikä ehditään! Eilen lueskelin naistenlehtiä ihan muissa tarkoituksissa, kun etsin äitin 50-korttiin kuvia, mutta päädyin suunnittelemaan lisää mekkoja. Ou jee, pitänee tosin antaa vähän armoa hoviompelijalle, ja väkertää joitain suunnitelmia vaikka itse...

Kuuntelin eilen radiosta juttua downsiftaamisesta, jota tämä minunkin tämänhetkinen elämäni taitaa määritelmien mukaan olla (miksi muuten pitää määritellä? Voisin ajatella vain eläväni, koska muuten alan kohta suorittaa kohtuullistamista...). Siitä lisää ensi kerralla, nyt odottavat kaukolämmön harjoitustehtävät. (Huomaa innostus ja hihkuminen.)

Mekko!!

Olen aivan täpinöissäni, kun iki-ihana hoviompelijani suostui taas kerran pistämään alulle projektin, jossa yritetään saada meikäläisen suunnitelmia ja mielikuvia näkyvään muotoon :) Eilen otettiin mitat tarkkaakin tarkemmin, kun nyt tapetilla on kaavoitus aivan alusta asti!

Oletteko nähneet Sinkkuelämää 1-leffan ihan alussa Carrien päällä valkoisen, yksiolkaimisen tuubimekon, jonka upeana yksityiskohtana koreilee suurikokoinen kukka? Sain innoitukseni siitä, mutta meikätyttö ei tietysti sanan varsinaisessa merkityksessä ole erityisemmin kaikkein hillityimmän tyylin ystävä... Kynä siis käteen ja piirtämään, toteutuksen ongelmat jätän mielelläni ammattilaisen ratkaistavaksi :)

Mekko on siis tarkoitettu valmistujaisiini, kun näillä näkymin huhtikuussa alan virallisesti diplomi-insinööriksi. Sormet ristiin, jos pidätte minua kerettiläisenä, kun kieltäydyn harmaasta jakusta! Puvusta tulee hiirenkorvanvihreä, siihen tulee pinkistä satiinista ja tyllistä sekä vaaleanpunaisista helmistä kukka, ja himpun pohjaa tummemmalla vihreällä köynnös, joka kurvailee uumaa pitkin helmaan ja minkä yksityiskohtia korostetaan muutamalla vihreällä helmellä.

Kaikkein parasta teetetyissä vaatteissa on se, samanlaisia ei tule vastaan  kenelläkään :) Lisäksi on upeaa, kun asu istuu kirjaimellisesti kuin valettu. Luksusta! Asian etenemistä voi seurata täältä, sekä hoviompelijan omassa blogissa (http://www.hoviompelija.blogspot.com/).

Ja sitten vielä lyhykäinen maininta; kävin perjantaina testaamassa Kuopioon avatun uuden Charlotte's second hand-kirpparin. Nimi lupasi hyvää, samoin ikkunasta siintävä vintage-kulmaus. Odotukset olivat korkealla, mutta kuten usein, juuri silloin tippuu korkeimmalta. Tilat olivat kokonaisuudessaan melko ahtaat ja tavaraa paljon. Erityisen jännittäviä löytöjä en tehnyt, mutta potentiaalia tietysti on aina muuttuvan asiakaskunnan vaihtuvien tuotteiden mukaan. Olin kuitenkin odottanut vintage-nurkkaukselta enemmän, laadukas semmoinen Kuopiosta puuttuisikin! Perjantaina siellä oli myynnissä (ainoan) upean nahkatakin lisäksi mummolan navetan vintiltä löytyneen näköinen haalariviritys sekä made in china-lapulla varustettu sininen tekokuituinen tusinamekko. NOT A VINTAGE TO ME!!!

Kuumaa huumaa

Onko stressiä? Tuntuuko kiire hartioissa ja lihasten kivistyksenä? Epämääräisinä vatsaoireina ja ryppyotsaisuutena? Mietitkö joskus, että milloinkahan olen nauranut viimeksi? (Eikö muuten olekin kamala tunne? Minä heräsin siihen tunteeseen joulun väliviikolla, kun tajusin, että olen stressin ja kiireen seurauksena tylsempi kuin harmaa kivi). Siitä alkoi kiireen kyseenalaistaminen ja vallitsevan järjestelmän kritisointi omalta osalta. Olen ottanut aikaa itselleni ja parisuhteelleni ja ystävilleni ihan tietoisesti. Olen tehnyt muutoksia elämässäni, ja viimeistelen nyt opintojani miettien, mihin ryhtyisin seuraavaksi. Tilanteen voisi kiteyttää, että etsin hyvää oloa ja haluan jakaa prosessin etenemistä muillekin kiireuskovaisille osin tämän bloginkin kautta.

Kävin eilen kokeilemassa kokovartalomallista kuumakivihierontaa Hyvänolonkeskus Relaxilla. Taivalsin läpi tuulen ja rännän kohti keskustaa, ja voi ihanuutta kun pääsin hierontapöydälle pyyhkeiden alle. Lämpimät kivet oikein korostivat talven hyytämän ihon ja lihasten rentoutumista.

Kuumakivihieronnassahan ei käsittääkseni ole tarkoituskaan painaa lihaksia hullun lailla, vaan lämmön ja mekaanisen hieronnan yhteisvaikutuksen avulla rentouttaa, herätellä hermoja ja elimistön puhdistusjärjestelmän ratoja (ainakin koko iltapäivän sitten pissitti kamalasti :D). Kokovartalokäsittelyssä käytiin läpi koko keho raaja ja osa kerrallaan, jonka jälkeen hierotulle alueelle jätettiin vielä lämpimät kivet pyyhkeen päälle. Oli ihan taivaallinen tunne, kun lämpö siirtyi hitaasti pyyhkeen läpi ja siitä lihaksiin. Viimeistään vaivuin nirvanaan loppupuolella päähieronnan aikana. Taivaallisen meditatiivista rentoutumista. Suosittelen siis erittäin lämpimästi!

Hieronnassa käytettiin seesamiöljyä, ja hieronta on kuulemma mahdollista toteuttaa haluttaessa myös kokonaan luomuna. Ja varmistin muuten myös muiden hoitojen luomuus-tilanteen, kun niistä on tullut kyselyjä. Elikkäs esimerkiksi kasvohoidot on aivan mahdollista toteuttaa kokonaan luonnonmukaisin aineksin, jos asiakas niin haluaa. Tosin silloin  yhdistellään hiukan tuotteita eri sarjoista, mutta toki ehdottoman ammattitaitoisesti ja parhaalla mahdollisella tavalla.

Oman hyvinvoinnin etsimisen ohella olen alaknut pohtia vallitsevia hyvinvointiyhteiskunnan systeemejä. Olemme lähipiirin kanssa jo jonkin aikaa mesonneet valisevasta lääkärisysteemistä. Monet tutuistani ovat laillani karppaajia, eli välttävät ruokavaliossaan hiilihydraatteja, kuten viljoja ja sokereita, suosivat mahdollisimman alkuperäistä, käsittelemätöntä ruokaa ja välttävät lisäaineita ja arominvahventeita niin hyvin kun taitavat. Ruokavalioon kuuluu oleellisena osana rasvojen runsas käyttö. Kyseessä ei meillä ole laihtumiseen tähtäävä dieetti, vaan elämätapa. Ruokavalion hyödyt ovat kohdallani kiistattomat, ja vaikka en sitä muille tuputakaan, niin kiinnostuneille on tässä linkki, josta saa lisätietoja: http://karppaus.info/

Joka tapauksessa suurinta polemiikkia on nyt aiheuttanut lääkärikunta. Ensin he hehkuttavat terveyttä ja hyviä verikoetuloksia, mutta kuultuaan ruokavaliosta ristivät sormensa ja vaativat uusintatestejä, kun ei kuulemma voi pitää paikkaansa tämä erinomaisuus. Voin käyttöhän on hulluutta ja kerma se vasta pirun tekosia onkin! Kyllä ainakin kannattaisi kevyttuotteisiin siirtyä ja mielellään vähän lisäainetta päälle. Säilööhän se säilöntäaine kai pian ihmisenkin... Yhteiskunnan sairastaminen on iso bisnes. Kuinka moni lääkäri työskentelee lääkefirman sponsoroimalla palkalla (kunhan muistaa määrätä tiettyjä lääkkeitä)? Ainakin sairaanhoitajia lääkefirman sopimuksilla on jo töissä. Kuinkas moni lääketieteellisen tiedekunnan opettajista saa tutkimukseensa/professuuriinsa rahoitusta joltain lääkefirmalta? Että kunhan vaan muistaa luennoilla mainita tiettyjen lääkkeiden erinomaisuudesta? Ja miksi, oi miksi, tiedekunnan nimi on lääketieteellinen tiedekunta ylipäätään? Eikö sen pitäisi olla terveystieteellinen tiedekunta? Tai hyvinvointitieteellinen?

En lyttää koko lääkäreiden ammattikuntaa tässä todellakaan, he tekevät hirmuisen tärkeää työtä, mutta hyvinvoinnissa on pitkälti kysymys hyvin paljon muusta, kuin lääkkeiden syömisestä oireisiin. Ravinnon, liikunnan ja harmaiden aivosolujen liikuttamisen tasapainosta voi löytyä tukevampi pohja terveydelle, kuin hyvinvointiyhteiskunnan jäsenet uskaltavat myöntääkään!