Joulumieli

Taas on se aika vuodesta, kun ihmiset hiki päässä metsästävät joululahjoja kauppakeskusten kuumuudessa. Kansantalous kiittää, mutta miten on oman joulumielen laita?

Olin eilen ottamassa vastaan joululahjoja vähäosaisemmille lapsille Kuopion K-market Kalakukon keräyspisteellä. Kuopion Nuorkauppakamari, jonka toiminnassa olen mukana koejäsenen ominaisuudessa, järjestää keräyksen tänä(kin) vuonna. Kolmen tunnin päivystysvuoron aikana tuli niin hyvä joulumieli, että aion ehdottomasti ottaa sekä keräämisen, että keräykseen osallistumisen osaksi omia jouluperinteitäni!

Ihmiset toivat lahjoja ihan mukavasti, ja osa jäi juttelemaan pitkiksikin toveiksi. Oli henkilöitä, jotka ovat huolissaan yhteiskunnan eriarvoistumisesta ja  oli pienten lasten äitejä, joiden omat mukulat olivat saaneet viime vuoden aikana niin paljon lahjoja, että osa oli vielä koskemattomina laatikoissaan! Kiertoon vaan, mikä ihana ajatus!

Yksikin äiti kritsoi lahjatulvaa ja sukulaisten ostovimmaa: miten paljon yksivuotias oikeasti tarvitsee leluja, hän kun ei todellakaan ymmärrä lahjamäärän yritystä korreloida rakkauden kanssa. Sukulaiset hoi! Jos haluatte muistaa pikkulasten vanhempia, niin miten olisi lahjakortti: hoidan kullannuppua haluamanne viikonlopun tammi-helmikuun aikana. Tai sitten soittaa vanhemmille reilusti ja kysyä, josko lapsi oikeasti tarvitsisi jotain.

Ei lahjoituspisteellä sentään mikään vilinä koko aikaa käynyt, ja ehdin hyvin samalla neuloa yhtäkin tontuntekelettä eteenpäin. Samalla oli hyvä tarkkailla kauppakeskuksen aulassa ohikulkevaa ihmisvilinää. Yritin olla lähetyttävän näköinen (mitä se sitten tarkoittaakaan), mutta osa lahjakasseja raahaavista joulushoppailijoista väisti katsetta ja suuntasi mielenkiintonsa ennemmin seinille. Syyllisyyden pisto?

Ehkä ensi vuonna joku näistäkin muistaa pienen joulupuun ja tuo lahjansa sen juurelle. Loppujen lopuksi, kuten tuotteistaja Jari Parantainen perjantain koulutuspäivässä linjasi: muutosta ei synny, ennen kuin ollaan ihan kamalassa syyllisyyden suossa.

Iltaruuaksi piparitaikinaa!

Tämä on ollut ihanan jouluinen viikko! Sisko oli tyttöineen kalakukkokaupungissa kyläilemässä, ja olin etuoikeutettu harrastamaan tätskyilyä Kiiran 3 wee kanssa. Tätskyily on siis kaikkea tätin kanssa tehtävää (ja ainakin minun mielestä hirmu hauskaa :D). Leivottiin pipareita, ulkoiltiin, leikittiin barbeilla ja poneilla, askarreltiin joulukortteja ja kaikenlaista. Karla 3 kk oli hengessä mukana, ihana oli pikkuistakin nähdä. Tai ei ehkä enää niin kovin pikkuista.

Muutenkin koko viikko on mennyt joulufiilistelyissä. Oon väkertänyt joululahjoja ja joulukortteja, kehitellyt joulupiparireseptin ja testannut sitä (ja syönyt liikaa taikinaa). Mietittiin just Murun kanssa, että pitääkö niitä nyt paistaakaan? Parempaahan se taikina aina on! (Siis mikään ei oo muuttunut lapsuudesta.). Tehtiin myös ihka oikea piparkakkutalo, joskin sen kokoaminen jäi huomiselle, koristeiden pitää antaa kuivua. Tein sen "pieni talo preerialla"-kaavoilla, jotka THE piparkakkutaloarkkitehti-kaverini teki pyynnöstäni melkein kymmenen vuotta sitten. Nyt muokkasin kaavoja vähän, tämän vuotisesta tulee "pieni talo Linnanpellolla".

Odotus on sujunut aika hyvin eteenpäin, Taa-taa rummuttelee joululaulujen tahtiin ihan kuin äitinsäkin. Murukin tuntee potkut jo välillä, ja on ihan ihmeissään ja liikutuksissaan. Uusia huomioita on semmoiset, että ruokaa mahtuu kupuun kerralla entistä vähemmän. Ja odotettavissa on nälkä sitten taas kohta. Lisäksi yksi epämieluinen huomio, jonka tein saunassa perjantaina. Napa on levinnyt viiruksi! (Oon aina tykännyt navastani, joka on aika pieni ja sievä, ja siinä on minulle tärkeäksi muodostunut leppäkerttu-napakoru.) Nyt sitten leppiksellä on entistä isompi kolo vahdittavanaan...

Odotuskirjan isälle-osiossa sanottiin, että "puolisosi saattaa yrittää touhuta liikaa. Nyt sinun on aika ottaa ohjat käsiisi ja hoitaa kaikki raskaat työt. Laita odottava äiti lepäilemään aina kuin mahdollista, ja nosta kaikki painavat taakat hänen puolestaan." Isälle-osio, oi raamattuni! Täällä sitä kellotellaan sohvalla teekupin kanssa ennen kuin huomaankaan, ja vaikka haluaisin käydä kaupassa, niin "saattaa olla liian painavia maitopurkkeja, minä käyn!". Jaiks, oon raskaana, en sairas!

Tulee näistä odotusajan rajoituksista ja varoituksista mieleen mummon tarinat. Siellä sitä oli käyty iltalypsyllä, sitten yöllä synnytetty kätilön kanssa samalla, kun mies oli havissut tuvan nurkassa kuin haavanlehti. Aamusella ruispuuroa nassuun, lapsi vedetty lakanoilla vartaloon kiinni ja eikun suursiivoukseen emännän avuksi. Sen verran oli ylimääräistä taukoa saanut pitää maton tamppauksen lomassa, että sai vauvan välillä imettää. Ja ihan on elossa ja vahvana elontielle selvinneet molemmat, sekä äiti että lapsi.

Tosin, ei kai sitä nykyisin tarvitse välttämättä rehkiä ihan tuolla tavalla ja siten vaarantaa omaa eikä lapsen terveyttä, vaan olen kyllä sitä mieltä, että moni synnyttäjä voisi ylipäätään olla terveempi, jos liikkuisi odotusaikana pikkuriikkisen enemmän. Nyt tää painus ainakin lenkille!

Dresscode: Teltta ja kalsarit

On aika hiukan päivittää tilannetta ja raottaa salaisuuden verhoa. Puolivälin rajapyykki odotuksen ihmemaassa on ohitettu, ja valtakunnassa kaikki hyvin. Muutamat ovat kyselleet, että kirjoitanko odotuksesta blogia. No, en tähän mennessä. Bloggailua on jo työn puolesta ollut moneen eri suuntaan, mutta eilen koin taas hömppätarveherätyksen. Asiallisuutta on ollut ilmassa ihan liikaa!

Pikakelauksena tässä vaiheessa voin kertoa, että alkuraskauden ällötystä lukuunottamatta tähän asti on mennyt oikein hyvin. Tai kokonaisuudessaan. Sitten voikin listata kaikkia kivoja lisämausteita: reiluun kuukauteen en voinut tässä välissä liikkua reippaasti, kun kiinnikkeitä vihloi niin peijakkaasti. Tietyt ruuat aiheuttavat spontaaneja puistatuksia ajatellessakin. Hemoglobiinit tippuivat neljässä viikossa 30 pykälää päätyen sadan kieppeille, jonka ansiosta elin sitkeässä harmaudessa ja väsymyksessä, jonka vaan ajattelin kuuluvan asiaan. Rautakuuri on onneksi tainnut alkaa purra, ja alan taas nähdä väreissä. Helpotus! Eli kaiken kaikkiaan oikein hyvin on mennyt, mitä nyt rinnat aristaa ja ummetus on erittäin epämieluinen seuralainen. Ja nyt se ilo vasta alkaakin, kun maha kasvaa koko ajan enemmän. Yritän taistella äitiysvaatteiden kertakaikkista tylsyyttä vastaan, mutta yleinen dresscode tuntuu olevan legginssit (tyttö, sulla on kalsarit jalassa!) ja epämääräisesti telttaa muistuttava kauhtana. Jos joku tietää ihania äitiysvaatekuvia vaikka netistä, niin pliis linkatkaa! Pistän ompelukoneen laulamaan välittömästi...

Edellisesta ultrasta kävi ilmi, että vaikka luulimme odottavamme vauvaa, teletappi sieltä näyttäisi olevan olevan tulossa. Kaverit antoivat tulokkaalle nimeksi Taa-taa, jonka on jäänyt elämään projektinimenä ainakin toistaiseksi. Onneksi parin viikon päästä rakenneultra varmaan päivittää tilannetta, josko saataisiin maailmaan aikaiseksi kuitenkin yksi pieni ihmistaimi. Jos ei, niin onpahan kaverilla vetokoukku valmiina päänupissa, jos synnytyksessä tulee tiukat paikat. Ilo se on pienikin ilo.

Muru on ollut ihailtavan kärsivällinen ja huolehtivainen koko odotuksen ajan. Hän näyttää kovasti lohduttavalta silloinkin, kun ei varmaan tajua hölkäsen pöläystä mistä puhun. Esimerkki: Oltiin varmaan kolmatta päivää Nykissä, kun minä herätin sen vollottamalla kovaan ääneen. Keskustelu meni näin:

Muru: Kulta, mikä sulla on?

Minä: Mulla on niin paha olo, minä haluan koti-i-i-i-iii---nn. Yhyy--yyy. (Hyvää lomaa vaan Murulle..)

Muru: Rakas, pitäiskö sun syödä jotain, mitä haluaisit? Voin käydä hakemassa.

Minä: Ei se mitään auta, ei mun tee mieli mitään. Yh-yyy. Miks on näin harmaavarpunen? Yh-yyy... Mun tekis mieli kasvissosekeittoa ja mantelileipiä maksamakkaralla.

Muru: Eikö jugurtti tai vaikka hedelmä auttais kuitenkin?

Ja eihän ne tietysti onnistuneet, kun ei ollut hotellissa keittiötä, missä alkaa väsäämään. Ensiapuna toimi sitten päälliset (kaalinlehtiä kinkulla ja juustolla) ja omput sekä jugurtti (tääkin on tämmöstä lirua, mä haluan lidlin kreikkalaista...Yhyy). Mutta kuten sanottua, tuo aika on mennyttä ja kasvisosekeittoa meillä onkin tuon kuukauden reissun jälkeen tehty parhaillaan pari kertaa viikossa :) Siihen en vaan kyllästy, namsk!

Tämä hömppätarveherätys syntyi siis eilen syvällisen keskustelun tuloksena, kun Murun kanssa lojuttiin sohvalla ja pohdittiin syntyjä syviä. Oli herättävä hetki, kun taas kohtasi toisen ihan vilpittömin mielin, ilman kiirettä. Vain ihanasti somistettu puhdas koti ympärillä ja kynttilät palamassa, vain me kaksi juttelemassa ilman radiota tai telkkaria tai mitään. Otamme tämän tavaksi, molempien mielestä tosi hyviä keskusteluja ja rehellistä kohtaamista.

Lisää keskustelun annista seuraavassa numerossa...

Kusiset paikat

Olen viettänyt hiljaiseloa Grenellen suhteen, kun Viherpesua-blogin haastattelusarja on vienyt kiitettävästi aikaa. Eilen kuitenkin aloin pohtimaan asiaa, josta nyt on ihan pakko kirjoittaa...

Koko ajatushan lähti pikkulenkillä, jonka tarkoitus oli käyttää koira ulkona pikaisesti ennen asioille lähtöä. Kuten tavallista, jos on jonnekin pieni hoppu, niin koirahan löytää juuri silloin kaikkein mehukkaimmat tuoksut ja postit (vai tuntuuko se vaan siltä?). Joka paikkaan piti lirauttaa omat puumerkkinsä ja vahvistaa reviiriään... Enkä voinut olla miettimättä: mikä erottaa meidät ihmiset koirista?

Yleisissä vessoissa (kokemukseni rajoittuu naisten puolelle) näkee usein I was here-tekstejä söherrettynä tussilla vessapaperirullatelineeseen (kauhean pitkä sana muuten -eläköön yhdyssanat!) tai kopin seinään. Mikäli kävijä on ollut oikein voimaintunnoissaan, puumerkki on jätetty isolla ja vieläpä omalla nimellä varustettuna. Mikä vessassa viehättää jättämään jälkensä seuraavilla kulkijoille? Saako toisten "samalla asialla" käynti ihmiset merkkaamaan reviirinsä: hahaa, minä olin täällä ensin!? Vai onko se vaan paikka, jossa ihminen viettää pienen huokaisun hetken kiireen keskellä?

Nykyisin tussilla piirtely lienee jäänyt vähemmälle, sillä manuaaliyhteiskunnasta on myös tämän primitiivisen reviirinmerkkauksen kohdalla siirrytty virtuaaliaikaan. Älypuhelimissa on sovelluksia, jotka jatkuvasti päivittävät omistajansa olinpaikkaa facebookiin. Tehokasta oman olinpaikan alleviivausta! Kun facebookissa fontti on melko muuttumaton eikä kokoa siis pysty oman voimaintunnon mukaan säätämään, on populaation arvojärjetysrankkausongelma ratkaistu sovelluksella, jossa yhdessä paikassa useimmiten käymällä voit olla paikan kuningas. Aikataulutuskin on sinänsä ratkaistu, että virtuaalisovellukset toimivat koko lailla helposti ilman suurta omaa panosta.

Pohdimme yhden kaverin kanssa juoksulenkillä, ovatko ihmiset nykyisin viisaampia (ja kyse ei ollut fiksuudesta, vaan tiedonmäärästä: siitä, että jokainen löytää tarvitsemansa tiedon nopeasti vaikka googlettamalla)? Jos ennen tuli kinkkinen ongelma vastaan, soitettiin kaverille tai sukulaiselle, käytiin kirjastossa tai kysyttiin naapurilta. Nyt mennään koneelle, kirjoitetaan pari hakusanaa, ja kappas! Diagnoosi on valmis. Tulimme ystävän kanssa siihen tulokseen, että knoppitiedon määrässä varmaan joo, mutta yhtä kaikki sosiaalinen älykkyys lienee kokenut kovan kolauksen.

Kaikesta virtualisoinnista huolimatta ihmisellä tuntuvat kuitenkin olevan samat eläimelliset tarpeet merkata reviiriään ja jättää omat jälkensä maailmaan. Loppujen lopuksi, olemassaolosta ja unohtumisen pelostahan kaikki lähtee. Henkilö on olemassa, kun hän on osa tiettyä yhteisöä.

Hienoa olla.

Tästä päivästä sitä on unelmoitu viimeiset vuodet. Että on valmistunut tai että on maailmanmestarikansaa, hienoja asioita kaikki  tyynni. Eihän minusta diplomi-insinööriä pitänyt tulla, mutta kai sitä jotain paloa aihetta kohtaan piti olla, kun kuutta matikan kurssia on tentitty kolmattakymmentä kertaa. Ja tämä asia julkisesti myönnetty, ja nyt jo päälle naurettu (vaikka ei muutamanakaan päivänä oikein naurattanut). Huumoria nainen tarvitsee kuulemma, ja punaiset korkokengät <3

Aina ei ymmärrä asioiden syvintä olemusta ennen kuin jälkikäteen. Voi olla, että seinät kaatuvat päälle tällä nimenomaisella hetkellä moneenkin otteeseen, skeptisyys valtaa mielen ja elämän mielekkyys tai kokonainen tarkoitus -on kateissa. Sitten jälkeenpäin, asioiden alettua selvitä, huomaakin, että lyhyt aikahan se oli. Tai huomaako sitä enää myöhemmin ollenkaan, ahdistusta ja tuskaa? Ehkä päiväkirjaa lukiessa joskus hymähtää, että tuolloinkin oli niin lasit silmillä, ei nähnyt nokkaansa pidemmälle. Ei uskonut, että siitä vielä selvitään, mutta hyvinhän siinä kävikin. Jostain luin, että elämä on kuin räsymatto: välillä on tummempaa raitaa, mutta kokonaisuuden kannalta ne ovat välttämättömiä ryhdittäjiä. Niin kait se sitten on.

Vaaleanpunaisempaakin raitaa on onneksi havaittavissa synkimmänkin epätietoisuuden hetkellä. Lauantaina oli ihanat juhlat, niin omannäköiset kuin olla ja voi. Oli vaaleanvihreää ja pinkkiä, vieraat mitä rakkaimpia ja ohjelmaa juuri niin hauskasti, kuin olin toivonutkin. Sukulaisista ja lähipiiristä kuoriutui pikkuisen heittäytyjiäkin! Valmistujaisissa lausuttiin runoja lounaismurteilla ja ilman, kuunneltiin kyyneleet silmiin saavia lauluja, pidettiin puheita, askarreltiin, harjoiteltiin tanssimaan argentiinalaista tangoa, jumpattiin, esitettiin, syötiin teekkarikakkua ja leivoksia, vaahtokarkkeja ja ruisnappeja. Kaikki olivat ihania, kiitos! Monessa yhteydessä kävi ilmi, että yllätyshän tuo alavalinta oli, kuten koko valmistuminenkin, mutta että olen rakas heille siitä huolimatta. Ajatus vahvistuu päivä päivältä: Do it in your way, or not at all.

Tänään kävin sitten haastattelemassa Kuopion yhtä ympäristöihmisintä, mitä ympäristöliiketoimintakenttään tulee. Kirjoitan toiseen blogiini (http://www.viherpesua.blogspot.com/) ympäristövastuuaiheista haastattelusarjaa, jonka tiimoilta kutsun itseäni eri tahojen kanssa jutustelemaan. Oli mielenkiintoista jutella asioista niiden oikeilla nimillä ihmisen kanssa, joka selvästi tietää mistä puhuu, ymmärtää samat skeptisyyden ansat, joihin välttämättä törmää hakatessaan päätään seinään oikeana pitämänsä asian puolesta. Tässäkin keskustelussa tultiin siihen tulokseen, että matkailu avartaa omaa näkökantaa... muttei se Suomessa ympäristöalalla toimivalle aina ole pelkästään positiivinen asia. Oman työnsä mielekkyyden etsiminen kun saattaa olla lopun alkua (tai psykologilähteen mukaan kylläkin ammatillisen itsetunnon kasvamiseen tarvitaan aina ajoittainen romahdus).

Romahduksia tukemaan tarvitaan hirmu hyviä kavereita ja tehobiisejä. Tämän viikon alkuun ängätyn tehobiisin myötä haluan toivottaa yhdelle rakkaalle ihanaa reissua! http://www.youtube.com/watch?v=izBbP2kro-c Pitäkää toisenne elossa siellä ;D

Mummo

Kävin tänään mummon luona ruokailemassa ja keskustelemassa elämää syvemmistä asioista. Mummot ovat aivan liian aliarvostettu mielenterveydenhoitovara. Parin tunnin purpatuksen jälkeen asiat loksahtelevat omiin mittasuhteisiinsa, mieli on keveä ja olo rauhallinen. Mummo kertoo aina tarinoita elämästään ja Kuopiosta, jossa hän on tehnyt työuransa, ja nähnyt siinä sivussa kaikenlaista. Mummo sanoo, niin kuin asiat ovat. Ja tekee vielä ihanaa, konstailematonta ruokaa! Sitä syödessä tulee turvallinen olo. Ja täysi, mutta se ei liene yllätys kenellekään mummo-sukupolven luona kyläilleelle :)

Siskolle tehdystä kietaisumekosta piti vähän lyhentää helmaa. Leikatusta osasta näpräilin tuommoisen kukkasen koristeeksi paitaan tai vaikka kampaukseen. Koruneulaa ei ollut kotosalla, niin ompelin taakse ihan hakaneulan kiinni -eihän se sieltä onneksi kenellekään näy. Toivotaan että pysyy kiinni vaan hyvin! Helmaa jäi vielä jäljelle, voisin sommitella itelle saman tyyppisen, sen verran aurinkoinen siitä tuli.

Ai niin, postista tulla pätkähti tuo tutkintotodistuskin, eli nyt olen virallisesti diplomi-insinööri. Tuntuu hyvältä. Joskus kylläkin huomaan ajattelevani, että kerkesinpäs valmistua, ennen kuin NE huomasivat minun olevan siellä. Vähän niinkuin salaa :) Vaikka opiskelu on tuntunut välillä kivireen vetämiseltä, niin tähän sitä on vaan tultu. Työnhaku on nyt kiivaasti päällä... vaikkakin totuuden nimissä tuntuu siltä, etten ole työtön, palkaton vain.

Otin nimittäin Cosmopolitanin vinkistä vaarin, ja aloin valmistella astetta ammatillisempaan blogiini (http://www.viherpesua.blogspot.com/) haastattelusarjaa ympäristövastuuasioista. Olen kutsunut itteni juttelemaan asioista erilaista näkökulmaa edustavien tahojen kanssa, ja parhaillaan haastattelujen jatkuessakin kirjoittelen juttutuokioista blogimuotoisia kirjoituksia. Tämä on ollut jo tähän mennessä hurjan antoisaa ja mielenkiintoista! Ihmiset suostuvat haastateltaviksi oikein mielellään, ainakin tähän mennessä! Hommaa siis riittää, mikä on hyvä asia, ettei pääse jumahtamaan kotiin. Eikä sitä tiedä, mitä tästä vielä poikii. Elämää suurempia ideoita vaikka.

Perinteisesti viikonlopun tehobiisi näin perjantai-iltapäivän kunniaksi. Tänään vuorossa iki-ihanan Elviksen I can´t help falling in love with you http://www.youtube.com/watch?v=Po5wrJ8TujM.

Rakkautta viikonloppuun!

Smells like teen spirit

...Ja kirjaimellisesti. Kävin tänään kiertelemässä Taitaja2011-kisoissa Kuopiohallilla. Kaikesta mielenkiintoisuudesta huolimatta yksi asia painui lähtemättömästi mieleen. Kun tuhansia teineä pakkautuu samaan tilaan, nenää kutittavilta hajuhaitoilta ei voi välttyä. Siis deodorantti on keksitty, use it! Ja henkilökohtainen hygienia...uuh, ei se suihkussa käynti oletettavasti NIIN kamalasti vaadi!

Siitä huolimatta, olin kisoissa ihan innoissani. Miten taitavia nuoria! Erityisesti tykkäsin kampaamo-osastosta (finalistit tekivät gaala-kampauksia), kondiittoreista ja ravintolakokki-osastosta, jossa oli menossa fine diningit. Ystävällinen työntekijä tuli meille selittämään mitä tapahtuu, ja mitkä ovat pääraaka-aineet. Siinä kyytönkylkeä, raparperimousseja ja valkosuklaasorbetteja katsellessa tuli vesi kielelle ja maha muisti yhtä-äkkiä, että lounasaika oli jo ollut jo mennyt. Onneksi oltiin siinä vaiheessa kierrelty jo muuallakin, että alettiin suuntailla paremmille lounasseuduille.

Harmittaa ihan kamalasti, ettei kamera ollut mukana. Olisi saanut tosi inspiroivia kuvia! Ollaan alettu Murun kanssa tosimielellä pohtia pokkarin ostoa kaveriksi digijärkkärille, sitä kun olisi huomattavasti mukavampi kantaa mukana ja kuvia tulisi tosiaan otettua muutenkin. Digijärkkäri palvelee parhaiten, kun sen ottaa varta vasten johonkin tapahtumaan yms mukaan, mutta spontaania kuvausta sillä tulee harrastettua ihan liian vähän.

Ja hei loppuun vielä ilouutisia valmistujaismekosta! Hoviompelijan blogista näkyy edistysmisaskelia :)

Lenkille, ihmiset!

Pakko kirjoittaa nyt lenkkeilyntuskassa. Olen ollut flunssassa jo yli viikon, ja kamala hakkaava yskä on vielä jäljellä. Aloin jo olla kohtuuhyvässä juoksukunnossa keväällä, niin nyt ärsyttää tämmöinen pakkotauko urheilussa. Ei ole voinut joogatakaan, kun päässä on ollut niin paljon painetta. Yök! Näin ollen siis pääpuoli alkaa hajoilla, mutta huomenna (näin olen päättänyt) asiaan tulee muutos ja lähden maratonikaverin kanssa kokeilemaan hölkkäilyä (itseasiassa lunttasin jo eilen vähän. Vain ihan vähän kotoota Vänärin ympäri. Ja jos sitä ei suunnitellut, niin eihän sitä lasketa?)

Nyt sitten tässä juoksunnälkäisessä olotilassa satuin vahingossa katsomaan hetken Tiina Jylhän kauneusklinikka-ohjelmaa. Ja aloinkin sitten kesken jumppapalloilun yökkiä niille pistoskuville. Yök ja yök! Kauniita ihmisiä (no, ainakin ennen niitä toimenpiteitä...), ja vieläpä nuoria! Ja "mun pitää päästä tästä eroon" ja "lisätä vähän täytettä tuonne". Hrr... Lenkille ihmiset, jos jostain haluaa eroon! Ja ehkä jotain rotia siihen sokerioravanpyörään. Helpommin sanottu kuin tehty? Niinpä niin. Aina samat (teko)syyt. No ei siitä sen enempää, en ole expertti näissä asioissa (tsekkaa facebookista vaikka FlowDiet, niin alkaa experttejä löytyä :) ).

Sen Marjoja ja maskaraa-kirjan luettuani päätin, että alan kartoittaa itselleni sopivia luomukosmetiikkatuotteita, kun nykyiset parabeenipurnukat alkavat tyhjentyä. Ensimmäinen tosihetki koitti tänään, kun deodorantti loppui. Eikun vaan kaupoille. Haahuilun, nuuskimisen ja aivastelun jälkeen eräs ystävällinen myyjä auttoi minua asiantuntevilla neuvoillaan ("luin juuri eräästä naistenlehdestä, että testivoittaja oli..."). Usko naistenlehtiin on yksi asia, ja yksi asia on se markkinoinnin fakta, että mikä tahansa tieto jostain tuotteesta on parempi, kuin ei mitään tietoa. Niimpä päädyin ottamaan kokeiluun Green Peoplen deodorantin. Saa nähdä kuinka käy (ja toivon totisesti, että hyvin!).

Seuraava tulikoe lienee tarpeeksi täyteläisen kasvovoiteen löytäminen. Tällä hetkellä käytän apteekin Ceralania, jota olen lutrannut naamaan jo vuosia. Ihoni on määrätietoinen: lukuisista suostutteluista huolimatta mikään muu ei ole kelvannut. Jos siis tiedätte vinkata luomukasvovoiteita, niin antaa tulla!

Eläköön, se pieni SUURI ero!

Flunssa iski kiinni minuunkin ja kaktus muutti kurkkuuni asumaan pääsiäisen pyhien kunniaksi. Eipä valittamista sinänsä, että pitkään aikaan en olekaan sairastellut, mutta eihän tämä ikinä mitään erityistä herkkua ole. Lisäksi Saunalahti on päättänyt heittää kaikki käyttökatkoksensa peliin kerralla, eli muutamiin päiviin nettikään ei ole toiminut odotetulla varmuudella. Nyt sitten sain älynväläyksen ja muistin vanhan mokkula-ystäväni, jolla sain koneen verkoille taasen. Ja heti kirjoittamaan, pursuan burleskia!

Pitkäperjantaina suuntasimme siis Murun kanssa Wanhaan Satamaan burlesque-bileisiin. Menimme ajoissa, koska luotettavalta taholta kuultujen tietojen mukaan esitykset todella alkaisivat jo ysiltä. Siellähän me sitten, "jotain ihanaa ja punaista"-drinkkiemme kanssa täysissä tällingeissä hengailimme ja vietimme huisin hauskan illan! Olin katsomassa ensimmäistä kertaa burleskia, ja se oli ihanaa! Joskin ihastelun lomassa repeilin aika taidokkaasti joidenkin amiskanmäeltä satamaan valuneiden tyyppien ilmeille, kun esityksiä katsoessa tuntuivat silmät tippuvan päästä. Jotain rajaa! Nämä nyt ovat tyylikkäästi ja hyvällä maulla toteutettuja taiteellisia esityksiä! Tease more than strip!

Illan teeman innostama intouduimme Hyvänolonkeskuksestakin tutun luottokosmetologi Jennin kanssa keskustelemaan naisena olemisen mahtavuudesta! Kyllä olo on eritoista, kuin harmaavarpusella, kun vähän lisää silmiin säihkettä ja punaa huuliin! Ja ihanat kengät! Niillä vasta maailma valloitetaankin! Murukin osallistui keskusteluun naiskauneutta arvostavana osapuolena, ja kiitteli Jenniä hyvillään yhteistyömme tuloksista :) Tosin, myönnettäköön nyt minihuomautuksena, että tällä hetkellä olo ei ole erityisen säihkyvä, kun nenä on tukossa ja ainoa loistava kohta on nenän punainen pää... Mutta ei se mitään, tasoitan oloa katsomalla Burlesque-elokuvan ja haaveilemalla tanssiharrastuksesta.

Hyvänolonkeskuksesta mieleeni tulikin, että siskoni kävi kokeilemassa siellä luomukasvohoidon, ja kiitteli sitä maista taivaisiin. Pääsen itsekin testaamaan hoidon viikko vapun jälkeen. Erityisesti plussaa luomuudesta, sillä sain viime viikolla rakkaalta ystävältä synttärilahjaksi Marjoja ja maskaraa-kirjan (Noora Shingler -Kemikaalicoctail), jonka lukemisen jälkeen olen pitänyt kotona vallankumousta lisäaineita, parabeeneja ja alumiinia vastaan. Aaaargh, mitä kaikkea meihin kuulkaas lykätäänkään!

Asian tekee mielenkiintoiseksi se, että minullakin (ja tiedän monia, monia!) on selittämättömiä vatsavaivoja, vaikka karppaan, en syö viljaa, en syö laktoosia, vältän sokeria jne jne (=olen ruokarajoittuneisuuden kävelevä mallilapsi). Olisiko syy lisäaineissa? En kyllä kovinkaan kauheasti käytä eineksiä, vaan enemmänkin vain semmoisia tuotteita, mistä näkee mitä ne ovat olleet eläessään. Mutta jokuhan on syynä siihen, että vatsa leikkii välillä rantapalloa, toimii milloin sattuu ja herkistelee milloin mistäkin. En vaan suostu uskomaan, että "sinulla nyt vaan on herkkä vatsa ja ärtynyt suoli, hei relaa vähän." Mutta yritän silti kaikkeni, ettei maidosta tarvitsisi kokonaan luopua, kuten Shingler suosittaa.

En myöskään haluaisi enää rajoittaa syömisiäni yhdelläkään uudella tavalla. Kyllähän sitä pelkkää kaalia kotioloissa syö, mutta vieraaksi meneminen on sitten vähän vaivalloista. Tosin, voin kai ajatella vähän vähemmän tiukkapipoisesti ja syödä kyläillessä sitä, mitä voin ja ehkä joskus joustaa vähän. Niinhän Paula Heinonekin tekee (joskaa en ihan kaikesta ole Heinosen kanssa samaa mieltä ravitsemusasioissa... Mikä käy toiselle, ei välttämättä käy toiselle). Eiköhän kuitenkin niin, että mikä on luonnollista ravintoa ihmiselle ilman kemikaalikuorrutusta, pätenee nykypäivänäkin ilman sen kummempaa stressailua.... No nyt tämä ravitsemuspohdiskeluksi. Taidan siirtyä leffan pariin parantelemaan, jotta vappuhulinoissa olisin taas iskussa :)

Pikamammailua ;)

Ensiesittelyssä ennakkoa mammailusta :) Eli tilauksesta ompelemani kietaisumekko pääsi nyt kuviin valmistuttuaan, ja lähtee viikonlopuksi jo uuteen kotiinsa. Tyyny toimitti vauvamahan virkaa, joten turhiin uteluihin pikapullahtamisesta ei ole syytä ryhtyä XD.

Salaisuuksien yö Kuopiossa

Tiedoksi kaikille, jotka ikinä väittävät, ettei KUOPIOSSA KOSKAAN TAPAHU MITTÄÄN: Nyt tapahtuu :) Jos siis ihanuus kiinnostaa, niin Pitkäperjantaina Wanhan Sataman lauteille, mars mars!

Kaikille kiinnostuneille välitettäneen tieto Salaisuuksien yöstä Kuopiossa! Alla astetta virallisempi tiedote :) (Kuva: Olivia Rouge)

Pitkäperjantai 22.4.2011. Tapahtumapaikka Ravintola Wanha Satama. Burleski-työpaja alkaen 20:00. Esiintymiset alkavat klo 21:00. K-18.

Kolmannen kerran järjestettävässä Salaisuuksien yössä esitellään tällä kertaa maailmanluokan burleskitaiteilijoita sekä nykysirkusta.  Burleskitähdistä mukana on  Loulou D´vil, joka kilpailee kesäkuussa Las Vegasissa järjestettävissä Burlesque Hall of Fame Weekendissa.

Illan ohjelmassa on burleski-työpaja naisille, ilma-akrobatiaa, Olivia Rouge, Amazin´ Tangobatics, Miss Acrolicious, DJ Dee Dee,  Eve Diamond´s Nail Salong sekä skumppabaari.Myös asiakkaiden toivotaan pukeutuvan burleskiteeman mukaisesti, tosin tavanomaisissakin vaatteissa tapahtumaan voi osallistua. Paras puku perinteisesti palkitaan.

Ja sehän on perjantai

Jokainen varmaan tietää sen tunteen joskus, kun seinä meinaa nousta vastaan jokaisella suunnalla, minne sitten meinaakaan kääntyä. Tässä on ollut jonkin aikaa semmoisia maanantai-perjantai-viikkoja, että kohta vaan aina huomaa olevan viikonlopun. Ja sama alusta. Ja ettei mikään vaan muutu.

Sehän tietysti ei ole totta, kun tarkemmin ajattelee. Oonhan valmistunut. Oonhan saanut kiinnostavia työtarjouksia. Lyhytaikaisia ja vähän pidempiaikaisia. Katsotaan miten niiden käy, edellä mainittu ainakin kiinnostaisi ihan tosi paljon :) Olen myös ommellut monta vaatetta siskokullalle, ja kärsinyt nahoissani monta takaiskua (en puhu nyt mistään itsepuolustuslajista). Välillä menee hermot, aaargh. Mutta sitten onneksi tulee aina pieniä pilkahduksia, joiden avulla muistaa, ettei sitä nyt niin jumissa ehkä olekaan.

Kävin tänään keskustelua sinänsä rohkaisevan tahon kanssa. Tämän keskustelun anti oli se, ettei aina tarvii suorittaa, ettei aina tarvii pystyä enempään ja että saa olla väsynyt ja pettynyt, mutta ei auta jäädä lammikkoon makaamaankaan. Pitää saada ajatukset virkeiksi :) Eikä asiat nyt niin huonosti koskaan ole, etteikö ne voisi huonomminkin olla. (Tosin tätä vaihtoehtoa jälkimmäiseltä kannalta ei kannata ehkä liikaa miettiä.)

Nyt siis voi vaan ajatella, että pitää tehdä jotain ja niin hyvin kun taitaa. Sitte lopulle ei voi mitään. Se vaan on niin, että nyt sattuu tämmösiä asioita elämässä, ja toisen kerran sitten muunlaisia asioita.

Viikonlopun tehobiisiksi valitsin seuraavan: http://www.youtube.com/watch?v=CD2LRROpph0

Perjantaista viikonloppua, palailen vähän iloisempana taas asialle seuraavan kerran! Otin hyviä kuvia keväänkeltaisesta kietaisumekosta, jota teen parhaillaan systerille. Pelkästään jo väristä tulee hyvälle mielelle, toivottavasti se mekkokin onnistuu hyvin :) Oli tänään kyllä taas tehokas olo, kun mallasin mammalookia tunkemalla topin alle tissi- ja mahaboostia tyynyistä, vääntelin keltaista mekkoa päällä ja radiosta kuulu just banana boat song. Repesin sitten kyllä siinä vaiheessa aika totaalisesti :D Että ei niin synkkää ehkä kuitenkaan!

Tykkää...ei tykkää....tykkää...

Kävin tiistaina kampaajalla Mini Ladyssa, jossa Miia taas taituroi hiukseni uuteen nousuun. Oma blondi kun meinaa melko rivakkaa tahtia puskea juuresta, niin pitäähän kutreja huoltaa. Nyt laitettiin astettaa jämäkämpää ruskeaa, toivottavasti pysyy jo paremmin! Vaalean päälle laitettuna eka kerta kun saattaa kuulemma ja näemmä vähän liukua pois ekan kuherruskuuden kuluessa. Ruskea on silti rakkauteni vielä, mutta...

Olin Petosella jo melkein puoli tuntia ennen varsinaista aikaa, ja muistelin viime kerralta lähellä sijaitsevan Pyörön kirpparin. No, tehokkaasti vaan penkomaan (yllättävän hyvä kirppari muuten, ei pidä antaa ensi silmäisyn hämätä). Kiertelin pöytiä, ja hätäpäissäni olin jo poislähdössä, kun kuvan mekkonen sattui silmiini. Ihastuin malliin, joten ostin sovittamatta. Ainut murheenkryyni on tuo tumma kuosi. En osaa päättää tykkäänkö siitä yhtään vai siedettävissä määrin. Aika tumma näin kevääksi, toisaalta siinä on pieniä violetteja neliöitä (,jotka ei kyllä kuvassa oikein näy), joista jotenkin tykkään oudosti. Annan siis mekolle mahdollisuuden.

Ajattelin hyödyntää mekkoa ainakin kaavamuokkailuissa, voinhan aina samalla mallilla ommella itelleni hiukan iloisemman värisen näin kevääksi ja kesäksi. Itse asiassa, kävin tsiigailemassa Nelliinan vaatehuoneen (http://www.olivialehti.fi/Blogit/Nelliinanvaatehuone/tabid/345/Default.aspx) kirjoitelmia, ja aivan rakastuin Niinan ompelemaan sydänmekkoon. Ehkä pitää alkaa katsastella vastaavia kankaita... ja plussaa kierrätysaatteesta!

Mekko sai ensiulkoilunsa minun päälläni Oili-hankkeen (korkeakoulutettujen yrittäjyyssparrausta) tapahtumassa tiistaina illan kähmässä keskustassa. Jalassa oli ensi kertaa tänä keväänä myös punaiset korkkarit. Voi, miten ihana kevätfiilis niistä tulikaan, aivan kerrassaan mahtavaa!! Oilin porukka on muutenkin niin inspiroivaa, että tulen niistä miitingeistä aina hymy huulilla ja pää täynnä ideoita. Vai mitä sanotte tästä: ensi viikon keskiviikkona saman asian tiimoilta on järjestetty skumppa-aamiainen, jossa hankkeesta kerrotaan uusille inspiraatiota ja tukea kaipaaville! Mikäli joku haluaa lisätietoa, niin osoitteesta http://oili.uef.fi/etusivu löytyy.

Lisäksi haluan vinkata lukemaan Alf Rehnin kolumnin. Löytyy osoitteesta http://www.ts.fi/online/mielipiteet/kolumni/104664.html. Inspiroivaa loppuviikkoa kaikille!

Rokkipaita

Tänään hurjistelin Murulle t-paidan ompelukoneella. Muru löysi Espanjan reissulta t-paidan, jonka muotoon tykästyi kovasti. Ollaan yritetty löytää samantyyppistä täältä kotosuomesta, mutta eipähän ole tunnut vastaan. Ostin sitten palan hauskaa ei-ihan-perus-mustaa trikoota ja aloin surautella. Hienohan siitä tuli ekaksi miesten paidaksi, mitä olen ikinä tehnyt, vaikka itse sanonkin. Muru poseerasi ja antoi luvan laittaa kuvia.

Nyt on ollut muutenkin aivan hulvaton DIY-vaihe päällä. Oon ommellut kevätvaatteita itselle ja äitiysvaatteita siskolle. Sain viimeisimmän tunikan tänään postiin kohti pääkaupunkiseutua, ja aloin jo vähän suunnitella uutta... Laitan kuvia vaatteista sitä mukaa kun käytän niitä :)

Sitten loppuun ihan pienen pieniä kuvia viikonlopun synttärisankarista. Muistin alkaa haluta blogikuvia puoli neljän aikaan aamuyöllä, aina yhtä hyvä idea neljän tunnin raivokkaan tanssimisen jälkeen :D Pääasia oli kuitenkin, että vieraat olivat ihania, leikit hauskoja (mutta eivät kyllä yhtä hauskoja kuin pikkulikkana!), suklaakakut hyviä, lahjat parhaimmistoa ja hopeakorkkarit sekä carrie-hame saivat ulkoilla pitkästä aikaa! Armaksessa oli kyllä aivan loistavan hyvät bileet, eikä sitten jälkeen päin harmittanut kovastikaan vaivihkaa kohoamaan päässyt pääsymaksu. Hmh, mutta se siitä. Bändi oli paikallaan :)

Rolfy on viettänyt alkuviikosta asti sairaspäiviä. Se tuntuu hukanneen jonnekin tunnetun seurapiirirakkonsa, ja nyt sitä joutuu juoksuttamaan pikkupisseillä ulkona vähän väliä. Välillä sisällekin sattuu vahinko. Vettä se juo kuin kameli, niin ei ihmekään, että pissattaa enemmän kuin emäntäänsä aamuteen jälkeen. Muutaman päivän tätä menoa katselleensa soitin eläinlääkärille, ja aikahan sitä maanantaille piti sitten varata. Epäilyksenalaisia ovat virtsatientulehdus tai eturauhasvaivat. Niinpä niin, vanhuus ei tule yksin... 

Kyseessä on onneksi vasta seitsemän vuotias temppumestari, joten villakoiraksi vielä nuorehko. Tai ainakin erittäin nuorenmielinen :)  Ohjeeksi maanantaihin asti tuli pitää lämpimänä ja pestä huolellisesti ulkoilun jälkeen. Pitää myös antaa juoda tietysti niin paljon, kuin janottaa, ja ulkona pitää käyttää usein. Voi pientä! Mutta kipuja ei näytä olevan eikä minkään sortin alakuloisuutta, joten tilanne ei liene akuutti. Kviuh. 

Suihkun jälkeinen look (alla) saa huomenna väistyä, kun pidän juhlat noin 20-vuotissynttäreideni kunniaksi! Porukkaa on tulossa tupa täyteen, ohjelmassa on ongintaa, aasinhäntää,  pelejä ja leikkejä, kakkua ja muuta kivaa. Illemmalla sitten siirtynemme keskustan hellään huomaan. Tykkään aina tälläillä ja kehitellä teemoja juhlille, nyt on teemana prinsessa/prinssi, koska a) haluan pitää tiaraa ja b) carrie-hame kaipaa ulkoiluttamista ja c) alan jo hehkuttaa enkkukuninkaallisten tulevia juhlahumuja. Mahtavaa, aion perustaa kisakatsomon niitä häitä varten! Samanmoinen oli jo Vickanin ja Danielin hääpäivänä. Tällä kertaa ajattelin panostaa myös kermakakkuun ja vaaleanpunaiseen skumppaan <3 (Vaaleanpunaista skumppaa on tosin varattu jo huomisellekin, nams!)

Ihanaa viikonloppua! Tehobiisi tulee tässä: http://www.youtube.com/watch?v=98WtmW-lfeE

Joko ne pussaa? Ja muut inspiraation lähteet.

Kaikista rakkaustarinoista ihanimpia ovat tuskastuttavan raadolliset tarinat. Katsoin tänään päivällä Beatrix Potterista kertovan elokuvan, ja voi sentään miten jännittikään! Saavatko ne toisensa, milloin ne saavat toisensa ja kuinka traagista, he menettivät toisensa. Toinen lempijännitykseni aihe on keskiviikkoisin tv:stä tuleva Pirunpelto, jossa pääparin jahkailu pussaamisen suhteen on yksi kantavimpia juonenkäänteitä. Tykkään muutenkin maalaiskomedioista ja -sarjoista näin tylsän värisen sään aikaan... Ne kun muistuttavat, että kohta on kesä, ja silloin on vihreää ja ihanaa :) Oi, tänään on taas se päivä!

Mitä rakkaustarinoiden ulkopuoliseen elämään tulee (paitsi että elän sellaisessa parhaillaan...), olen hakenut inspiraatiota erilaisilla metodeilla. Minulla toimii tavoitteiden kirjaaminen ylös ja unohtaminen sitten johonkin kansion nurkkaan. Seuraavan kerran kun niitä katsoo, huomaa suuren osan niistä jo olevan toteutunut tai ainakin lähempänä. Uskon, että ihminen alkaa alitajuisesti valintatilanteissa tehdä päätöksiä, jotka ohjaavat tavoitteiden suuntaan, kun vain tavoitteet on ensin tiedostanut.

Toinen hyvä keino omien haaveiden konkretisoimiseen on unelmakartan teko. Itse olen toteuttanut tätä niin, että olen kerännyt kauniiseen kenkälaatikkoon inspiroivia lehtileikkeitä, kuvia ja kertomuksia, henkilökuvia ja ajatuksia. Viimeisimmässä vaiheessa olen tehnyt tätä noin kolmen kuukauden ajan, repäissyt lehdestä minua erityisesti kiinnostaneen tai ajatuksia herättäneen jutun sen kummemmin siinä vaiheessa analysoimatta, mikä juuri siinä artikkelissa minua innosti. Kun sitten palasin tämän kasan luo ja aloin uudestaan käymään niitä läpi, yhtäläisyyksiä alkoi muodostua. Myönnettäköön, että joukossa oli muutamakuva vain TODELLA hyvännäköisten vaatteiden tai kenkien takia, mutta pointtina on, että kokonaiskuva alkoi hahmottua. Niistä aloin kasaamaan mind mappia, johon konkreettiset tavoitteet (ks. yllä) alkavat hahmottua. Annoin itselleni myös luvan kuvitella, mitä tekisin, jos aivan kaikki olisi mahdollista. Sitten unelman voi pilkkoa paloihin ja miettiä, mikä olisi mahdollista toteuttaa tänään? Mikä on ensimmäinen tarvittava askel kohti tavoitteen täyttymistä?

Jokaisessa tavoitelmassa on myös ei-niin-kivoja osia. Pitää joutua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, pitää ehkä joustaa jostain ja kiristää jostain toisaalta. Ne ovat vain realiteetteja, niiden ei passaa antaa hämätä. Olen kokenut hyväksi keinoksi nimetä itselleni porkkanoita, jotta jaksan kireämpien aikojen ohi ja selviän paremmin epämieluisista asioista. Tämän avulla on menty ällöt tentit läpi, soitettu pelottavalle työnantajalle tai selvitty muissa karikoissa.

Päiväunelmien täyteisiä kevätpäiviä kaikille!

Muutostyö

Ulkoasun muokkaus käynnissä!!

Ei passaa häiriintyä muuttuvista kuvista ja häröistä koetelmista. Löysin paintin ihmeellisen maailman ekaa kertaa sitten windows ysivitosen... :) Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Stand up tai sit down

Käytiin eilen Murun kanssa katsomassa mainion Ismo Leikolan show Kuopion Introssa. Olihan taas vatsalihakset kipeänä nauramisesta ja vettä valui silmistä kuin putouksesta konsanaan! Eilisen molemmat näytöset olivat ainakin ihan täyteen myytyjä, luulisin saman asiaintilan vallitsevan tänäänkin. Jos joku aikoo kokeilla onneaan ilman lippua, niin näytökset ovat vielä tänään klo 18 ja klo 21, parin tunnin setti hekotusta luvassa :) Menkää pidentämään ikäänne ihmeessä!

Kuopio Repee- festareiden (komediafestarit Kuopiossa kesäkuun toisella viikolla) ohjelma oli tuolla jaossa myöskin, ja päätettiin jo ainakin muutama hyvä keikaus, mihin voisi liput hankkia. Pitänee vaan olla ajoissa, koska viime vuonnakin yritettiin mennä a) lipulliseen esitykseen -liput oli kauan sitten loppuun myyty, b) liputtomaan esitykseen -paikka oli jo aikoja sitten täynnä. Eli ajoissa siis oltava.

Jäimme viettämään kaupunkilomaa vaihteen vuoksi, ja kävimme esityksen jälkeen saunassakin Puistokadun residenssissä. Rolfy ei kylläkään viettänyt lomaa, vaan oli entistä virkaintoisempi ja pärisi koko yön rappukäytävän äänille. Sitten yritettiin rauhoittaa poloista ottamalla se meidän kanssa sängyn vyllinkeihin nukkumaan, mutta siitä seurasi lähinnä tepastelua vatsan päällä ja mylläystä millon missäkin osassa sänkyä. Sitten luonnollisesti, kun nousin ylös, tyyppi oikein huokaisi helpotuksesta ja mylläsi itselleen sopivan mytyn. Sen jälkeen Ärrä onkin nukkunut rauhallisesti kuin pieni pentu, kun minä ja Muru yritetään kilpaa kannatella silmäpussejamme aamiaispöydässä. Reilua/Epäreilua? Tosin, mitä muuta sitä yleensäkään voi kaupunkilomilta odottaa, kuin hauskaa iltaa ja melko väsynyttä aamua?

Lähiluomuhyväelämä

 

Tänään oli suorastaan erinomainen päivä. Kävin ensin Hyvänolonkeskus Relaxilla laittamassa räpsyttimet kuntoon. Jenni taituroi taas omista harmaavarpusista astetta buustatummat. Heippa vaan ripsari ja olemattomat silmät taas vähäksi aikaa! Viimeksi tosin kävi niin, että pari päivää ripsien laiton jälkeen kävin lenkillä tuulessa, jossa olo oli kuin Maija Poppasella konsanaan. Niin siinä käsi, että Vänäriä kiertäessä rannan puoleisesta silmästä oli ripset lähteneet. Voiko olla totta, ja onko reilua? No eipä muuten mitään, mutta kun toisessa silmässä oli suunnilleen alla olevan kuvan kaltaiset ripset vielä jäljellä. Peilikuvasta tuli jostain syystä hakematta miekeen taannoinen Kellopeliappelsiini. Jostain syystä, hmh. Vahinko on nyt onneksi korjattu.  

Oon aivan rakastunut pitkiin ruskeisiin kutreihini :) Thaimaan tuliaiset ovat pysyneet toistaiseksi pesuista ja extreme-oloista huolimatta (vrt. Maija Poppanen sekä Breakfast at Tiffany's:n loppukohtaus) hienosti päässä, eikä takkuuntumistakaan ole ollut havaittavissa varoitteluista huolimatta. Pelottaa vaan vähän etukäteen miten ohkaisilta omat hiukset tuntuvat aikaan JP (jälkeen pidennysten). 

Oon pohtinut rankasti näitä lisiä. Kun juoksulenkillä sattui iPodin sufflelta tulemaan Aquan I'm a Barbie girl, aloin pohtia nukkeja. Ihmisiä. Olenko muuttumassa muoviksi? Rauhoittelin itseäni, että naiset kyllä buustailevat ripsiä, kynsiä, tukkaa, ihoa, kroppaa kaikenlaisilla vippaskonsteilla. Eikä siinä ole mielestäni mitään pahaa niin kauan kun itse tiedostaa mitä on tekemässä. Jos jollain kivoilla extroilla saa olon kääntymään talvimasiksesta auringonpaisteeseen, niin I say go for it! Aika monelle (itseni mukaan lukien) pieni huumori ja hemmottelupläjäys ei tekisi yhtään huonoa ainakaan...

Iltapäivällä suunattiin ihanan kaverin kanssa Kuopiohalliin Terve aikuinen ja Terve ruoka- messuille. Kyseessä on liikunnan ja terveystiedon ope, ja minä hengasin asiantuntevassa seurassa kuuntelemassa seksuaaliterveysvalistusta, mittauttamassa kehonkoostumusta ja sydämen sykintää (Taas tuli todistetuksi, karppaus toimii kaikkia alentavasti!). Olimme yhtä mieltä siitä, että kiersimme jauhetätin (jauho-lisäravinto-pääateria-shakeri-jälleenmyyntiedustaja) kaukaa ja suoraa päätä lähiruoka- ja luomuosastolle. Siellä meikäläiseltä menikin sitten pienissä määrin kuppi nurin, onneksi tuli syötyä vain kevyt salaattilounas... Kaskinaurissosekeittoa, erilaisia luomujuustoja pienistä lähijuustoloista, kuivattuja puolukoita ja mustikoita, tervakastiketta savukalalle...  Ja aivan käsittämättömän halpa luomutori, josta shoppailin maustesekoituksia, kookosmaitoa, goji-marjoja (1e/200g!), teetä ja sen semmoista tarpeellista.

Olin ihan innoissani siellä ruokaosastolla, ilmoitin myös kiinnostukseni lähiruokamatkailuun, jonka tiimoilta on alkamassa uusi hanke Pohjois-Savossa. Siinä olisi tarkoituksena tehdä porukalla reissuja tutustumaan lähitilojen ruuan tuotantoon ja päästä maistelemaan heidän tuottamiaan herkkuja. Mahdollista on myös tehdä retkiä pikkuravintoloihin, joissa tarjotaan lähiruuan periaatteella erikoisempiakin antimia. Lisäksi kerrottiin lähiruokapiireistä, joita käsittääkseni jo toimii Kuopiossakin Muuruveden maatilatorilta käsin (toimitukset siis jo toteutuvat Kuopioonkin :D). Nyt vaan ottamaan tarkemmin selvää käytännöstä, hinnoista jne. Ja olisi tosiaan kiva käydä omin silmin todentamassa tuottajien maatilat, kun lähiruokahan ei ole sama asia kuin luomu. Kyseessä on kaksi vallan eri asiaa!

Messut olivat taas piilovaalimessut, mutta sehän oli arvattavissa. Oli siellä kuitenkin asiaankin ja ihan kivoja kojuja, eli jos asia kiinnostaa niin suosittelen menemään! Messut ovat auki vielä huomenna, joten ainakin ruokapuoleen ja luomutoriin kannattaa mennä tutustumaan :)

Päivän asuna oli kirpparilta jo aikaisemmin löydetty kietaisumekko, joka on oikeasti kokoa XL, mutta sen saa kiedottua ihan näpäkästi istuvaksi paketiksi. Kaulassa oli Sinkkuelämäätä seuranneille Carrie-korusta tuttu muunnelma, jossa lukee Bonjour. Olen koruun aivan hullaantunut, vaikkakaan en yleensä käytä kultaisia koruja. Poikkeus vahvistakoon säännön!

Vielä loppuun kihinää ja kärinää eduskuntavaaliehdokkaista, joita nyt popsahtelee kuin sieniä sateella. Tarkoituksena lienee päästä eroon mahdollisimman suuresta määrästä flyereita ja muita oheistuotteita. Tänään testasin monta kertaa, kun tyyppi tuli tyrkyttämään esitettään. Jäin odottamaan puhetta, keskustelun avausta tai jotain aloitetta, mutta ei mitään, tyypit vaan kääntyivät pois ja seisoskelivat muina miehinä etsien seuraavaa, kelle lippulappunsa ja karkkinsa tyrkätä. SIIS MITÄ!!! Tässäkö ovat kansakuntamme päättäjät?? Veteliä, huomaamattomia ja laiskiaisia. Niitä on 20 tusinassa. Missä mielipide? Missä vaikuttamisenhalu? Itkettävää politikointia, älkää äänestäkö tuommoisia. Pyrkikää edes juttelemaan ehdokkaanne kanssa, mitä mieltä hän on sinulle tärkeistä asioista!

Maaliskuun viimeisen viikonlopun tehobiisinä Duffyn Mercy, enjoy! http://www.youtube.com/watch?v=y7ZEVA5dy-Y Ihanaa viikonloppua kaikille!

Kypsät kirjoitukset

Koulu alkaa nyt sitten virallisesti olla takana päin ainakin tällä erää. Diplomityö on parhaillaan sitomossa ja menee viralliseen arvosteluun ensi viikolla, tänään kävin kirjoittamassa kypsyysnäyteen (löytyy jo julkaistuna osoitteesta http://www.viherpesua.vuodatus.net/) ja tentit on (mitä luultavammin) tentitty. Viimeiset tenttitulokset vielä viipyvät, mutta perstuntuma sanoo niiden menneen nyt vähintäänkin läpi. Toivotaan parasta.

Ehkä varovasti arvioiden vuosia olen haaveillut tästä tilanteesta. Tiedättekö sen ajatuksen, että mahtavaa sitku ei tarvii enää töiden jälkeen miettiä koulujuttuja, tai vaihtoehtoisesti koulun jälkeen lähteä töihin? Ettei vapaa-ajalla tai telkkaria katsoessa ihan pienen pieni ääni mielessä muistuta harkkatyöstä, jonka deadline lähenee. Tai tehtävästä, jonka totuuden nimissä voisi tehdä vähän paremmin. Tai tentistä, johon fiksu alkaisi kyllä jo lukea tämän leffan katsomisen sijaan.

No, nyt sitten opettelen ihmettelemään juuri sitä tunnetta. Oon oikein oottamalla odottanut, milloin se valkenee? Aikaahan onkin maailmassa vaikka miten paljon tällä hetkellä. Ihmeellistä. Mutta ei se oikein vielä ole ihmeelliseltä tuntunut. Olen houkutellut dippafirmaa hoitamaan oman osuutensa loppuun ammattiliiton välityksellä, että siinäpä vasta rentouttavaa toimintaa.

Nyt sitten voisi alkaa katsella työjuttuja uutta intoa puhkuen! Katsotaan mitä seikkailuja kevät vielä tuokaan tullessaan, mutta (vaikka virallisesti en ole vielä valmistunut), niin voinen laskea yhden etapin ohitetuksi.

Ihan kohta voi jo alkaa valmistautua keväilemään kotonakin. Pääsiäisen sijaan meillä vietetään kevään ja auringon juhlaa, johon kahden Frendit-fanin kotona kuuluvat oleellisesti Tipu ja Ankka. Molemmat ovat päätyneet meille mittavan pelastusoperaation seurauksena. Chick and Duck majailevat useinmiten vehreän ruohon äärellä, mutta välistä milloin missäkin lähipiirin tenavien käydessä kylässä. Tämä kuva on kylläkin viime keväältä, mutta fiilistellessä mennään :)

Posketonta

 On siis kevät, ja sitä pitää asiaankuuluvasti juhlistaa. Oheiset kuvat ovat "ennen"-tyyppisiä kuvia, ja kirjoituksen lopussa paljastuu salaylläri.

Noissa kuvissa näkyy nyt se itseompelemani hamonen taannoin mainitsemastani sirkus-karuselli-kertakaikkiaan-ylitsepääsemättömästä-kankaasta. Se on jo ollut monessa mukana ja todistanut a) rutistuvansa helposti ja b) olevansa silti kelpo hame, joka päällä pieni rapatessa roiskuu-tyyppinen mellastus ei haittaa.

Eilen oltiin vähän juhlistelemassa tenttieni loppumista, ja kotona kokkaillun aterian jälkeen suuntasimme porukalla Cheekin keikalle Puikkariin. Voi apua, hauskaahan meillä oli, mutta eihän se poski nyt ehkä ihan meikäläisen mielestä parhainta musaa edustakaan (vaikka eturivissä keikalla heiluinkin, mainittakoon, ettei silminnäkijät ala naljailla...). Hilpeässä mielentilassa ne kesärenkutukset toimivat ihan mukiinmenevästi, ja sehän on tärkeintä.

Hauskuutta aiheutti myös havainto, että jokainen biisi taisi päättyä räjähdys-soundiin. Mulle tuli aivan lähtemättömästi mieleen frendien Ross ja sen musiikit :D Kuka havaitsee yhtäläisyydet?  Repeilin siellä keikalla sitten sille mielikuvalle ihan pipo pinkeenä, mutta kuten sanottua, hauskuus on pääasia. 

 

 Josta siis saakin aivan loistavan (?!) aasinsillan tähän loppuun. Istuin siis eilen ihanat 5,5 tuntia kampaajalla, jossa Miia värjäsi multa hiukset ja leikattiin niitä samalla vähän pidemmiksi. Sinettikiinnityksellä Thaimaan-tuliaset laitettiin osaksi omaa pehkoa, ja hyvin ovat ainakin vuorokauden verran tuntuneet pysyvän. Ihana ihana pitkä tukka ja ruskea vielä, tykkään ainakin itse tosi kovasti!

Mulla olikin itseasiassa pari vuotta sitten melkein vuoden tumman ruskea tukka, ja tykkäsin siitä silloinkin ihan hullun lailla. Loppujen lopuksi kyllästyin juurikasvuun, joka pukkasi hurjaa vauhtia näkyviin, sen verran eloveenaa on tuo oma väritys. Nyt kuitenkin käyn uuteen taistoon sitä vastaan Miian suosiollisella avustuksella :) Jippakaijaijei!

Kuva on kyllä vähän räpsy eilisillalta, mutta halusin laittaa todistusaineistoa jo nyt. Ja tällä hetkellä olo on niin vätystynyt, ettei voi kuvitellakaan ottavansa julkaisukelpoisia kuvia...

What's with the shoes?

Olen lukenut tilastomatikkaa viimeiset pari viikkoa NIIN ahkerasti, että alan kohta kirjoittaa vakavaa tekstiä regressioanalyysistä, kun  muutakaan ei elämääni enää mahdu. Laskin tänään kaksi entistä tenttiä, ja osasin (joskin prujun, tilastomatikan kirjan, muistiinpanojen, MAOLin ja Betan tuskin havaittavalla avustuksella) melko hyvin kaikki tehtävät. Päätin, että on aika minipalkita itsensä, jotta jaksan vielä parin päivän luku-urakan. Niinpä, mikäs sen mukavampaa kuin tsekkailla minkälaisille kengille olen tämän vuoden puolella onnistunut tarjoamaan uuden kodin (ja apua, on vasta maaliskuu...). Saanko esitellä: Shoes, oh Shoes!

Yllä patsastelevat brittiherraskaiset hankin Dinskosta itselleni palkinnosta edellisestä (ei-niin-kovin-mielenkiintoisesta) tentistä muutama viikko sitten. Olen jo kipsutellut niillä aurinkoisilla keleillä, ja ne buustaavat kevättä ainakin viikon eteenpäin joka kerta!

Nämä mustat timanttiset Muru toi minulle viime viikolla piristykseksi ihan muuten vaan, kun olin lukenut niin ahkerasti matikkaa ja koska halusi vaan ilahduttaa <3. Mistä tunnistat hyvän miehen, osa xx: hän ymmärtää ostaa sinulle kenkiä pyytämättä silloin tällöin. Näitä en ollut edes nähnyt etukäteen, erinomainen valinta!

Riikka Pulkkinen on kuulemma tokaissut, että "nainen tarvitsee elämässään huumoria ja punaiset korkokengät. Tohtorin tutkinto on hyväksi, muttei välttämätön. " Stalkkasin tämän viisauden kaverini facebook-statuksesta ja kopion työpöydälleni muistilapuksi. Kyseinen kaveri tosin ei näitä hevillä hyväksyisi korkokengiksi (siinä rajalla se on mullakin), mutta niistä sentään kuuluu kipakka kävelyääni! Ostin nämä Charlotte's Secondhandista toissapäivänä totaalisena heräteostoksena, kun ajattelin niiden sopivan duunailemani toffeemekon kanssa (saatte siitä kuvia tulevaisuudessa, kunhan vedän sen päälleni). Kyseinen puoti ei kylläkään vieläkään saa synninpäästöä minulta, vaikka kengät sieltä löytyikin. Ensin pitää siivota puoti kuntoon ja somistaa huimasti kivemmaksi!

Aurinkoiset donnaseni löysin Espanjasta Santa Cruzin sunnuntain katukirpparilta. Maksoivat espanjaksi tingittynä 2 euroa :) Muru nämä itseasiassa bongasi, ja ihastuin täysin. Nämä testattiin sillä reissulla jo rankoissa olosuhteissa, kun lähdettiin hövelisti porukalla syömään ulos ja päädyttiin äidin toiveesta vaeltamaan jonkun luostarialueen kinttupolkua ylös ja ylös kivenmurrikoiden välistä. Laukussa oli kankaiset ballerinat, mutta fiksuna ajattelin niiden olevan herkemmät kiville kuin näiden korkkareiden. Jaloista ei ollut ilmeisesti niin väliksi... Kengät eivät kuitenkaan suttaantuneet ja porukalla riitti veistelemistä vaeltajamestarista.

Kuten näkyy, vuosi on alkanut lupaavasti. Kesää, Jenkkilän matkaa ja mahdollista joulun Thaikkulan reissua odotellessa... Iloisiin näkemisiin!

Rosollimummo ja tattarikuhilas

Tiedättehän sen mummotyypin, jolla on lyhyt permanentattu tukka? Heitä kuuluu lähes jokaisen lähipiiriin ja heidän suustaan pääsee toteamuksia, kuten "mihinkä sitä nyt kotoaan lähtis" tai "mitä minä nyt sinne" ja muuta vastaavaa, ehkä pessimistissävytteistäkin propagandaa.

Murun mukaan muutos rosollimummoksi alkaa väistämättä naimisiinmenon jälkeen. Silloin hehkeästäkin, pitkätukkaisesta lyylistä kuoriutuu (käsittääkseni välittömästi tai ainakin piakkoin hääyön jälkeen) harmaavarpunen, joka leikkaa tukkansa, parhaimmillaan permanenttaa sen, vähän levähtääkin ehkä. Ja sitten sitä on jumissa lyhyttukkaisen naisen kanssa.

Suoraan sanottuna en tiennyt, että tahtomisen ilmaisemisella virallisen tahon edessä on noin suuri vaikutus parisuhteen kauniimpaan osapuoleen. Tämä selittänee miesten haluttomuutta avioitumiseen joissain tapauksissa, pelko on ymmärrettävä ja jossain määrin yleistettävissä ympäröivän populaation perusteella. Itse olen mieluummin pohtimatta, mitä toiselle osapuolelle avioitumisen jälkeen käy... ehkä se on sama kuin synnytyksessä: kipua ei voi etukäteen kuvitella eikä jälkeenpäin muistella. Tämä mielikuvituksen rajoitus varmistaa ihmisrodun jatkuvuuden. Yksiavioisuus edesauttaa ihmisen suhteellisen hidasta lapsenkasvatusta, joten myös virallisen avioliiton solmimisen vaikutuksia lienee parempi olla miettimättä. Sitä vastoin on erinomaisen kannatettavaa olla romantikko, odottaa kosintaa, haaveilla hääpäivästä, komeasta sulhasesta ja lahjaröykkiöistä sekä tutisevasta kermakakusta. Ehkä se rosollimummokin saadaan houkuteltua tattarikuhilaansa (miespuolinen vastine) kanssa paikalle lupaamalla karjalanpaistia ja piirakkaa iltapalalla...

Totuus kylläkin on, että rosollimummoutumisen oireet saattavat alkaa esiintyä jo ennen papin aamenta. On niin kiva jäädä kotiin oman kullan kainaloon ja napostella telkkaria katsoessa. On niin helppo jäädä kotiin. Erityisesti talvella vaatii viitseliäisyyttä lähteä mihinkään enää iltaisin, kylmää ja tuiskua vastaan taistelemaan.

Mutta nyt on kevät, ja ihmisetkin alkavat toivottavasti kömpiä talviuniltaan! Aloitin eilen varovasti verryttelemään käymällä elokuvissa rakkaan ystävän kanssa. Black Swan oli kyllä ehdottomasti palkintonsa ansainnut! Ensimmäinen ajatus elokuvan loputtua oli, että tekee mieli oksentaa. Henkinen vaikuttavuus oli niin suurta, että se etsi fyysistä ulospääsykeinoa. Kotonakin vielä tärisin ja vääntelehdin malttamattomasti. Huikea, huikea elokuva! Yleensä valitsen helppoja, viihdyttäviä elokuvia, joissa on mielellään erittäin onnellinen loppu. Tämä elokuva näytti, että ehkä helpoin ei aina ole paras valinta.

Jatkan kultturointia tänään, mennään Murun kanssa kantsomaan VB valokuvakeskukselle Madventures näyttely, ja ensi viikolla mahdollisesti suunnataan Kaupungin museoon tarkastamaan sademetsän kansa-näyttelyä. Tanssijalkaakin alkaa vipattaa jo lupaavasti... mutta tiedän sen sammuvan illan tullen. Voisiko joku pliis perustaa tanssipaikan, jonne voisi mennä bailaamaan päivällä??? (Vai pitäisikö vaan aloittaa zumbaamaan?) Kamera on ollut akku tyhjänä viikon päivät ja minä olen lukenut hullun lailla viimeiseen (!!!) tenttiin joka on ensi viikon keskiviikkona. Kyseessä on tilastomatikka (no ylläri!!). Oon kuitenkin tehnyt vaikka mitä muutakin! Tein siitä kankaasta huipun hameen, oon saanut uudet kengät Murulta lahjaksi, palauttanut dippatyön ja joogannut. Hameesta ja muista laitan kuvia, jahka tuo akku latautuu.

Aurinkoista viikonloppua! (Ohessa viikonlopun tehobiisi) http://www.youtube.com/watch?v=gOgpdp3lP8M&feature=autoplay&list=QL&index=6&playnext=6.

PS. ja toivottavasti kaikki kyynikot huomaavat pilkkeen kirjoittajan silmäkulmassa naimisiinmenon suhteen... Minulla olisi kyllä kaikista kokemuksista ja varoituksista huolimatta toiveissa vielä joskus avioitua... pitää varmaan hankkia hiustenpidennykset ajoissa ;)