Rosollimummo ja tattarikuhilas

Tiedättehän sen mummotyypin, jolla on lyhyt permanentattu tukka? Heitä kuuluu lähes jokaisen lähipiiriin ja heidän suustaan pääsee toteamuksia, kuten "mihinkä sitä nyt kotoaan lähtis" tai "mitä minä nyt sinne" ja muuta vastaavaa, ehkä pessimistissävytteistäkin propagandaa.

Murun mukaan muutos rosollimummoksi alkaa väistämättä naimisiinmenon jälkeen. Silloin hehkeästäkin, pitkätukkaisesta lyylistä kuoriutuu (käsittääkseni välittömästi tai ainakin piakkoin hääyön jälkeen) harmaavarpunen, joka leikkaa tukkansa, parhaimmillaan permanenttaa sen, vähän levähtääkin ehkä. Ja sitten sitä on jumissa lyhyttukkaisen naisen kanssa.

Suoraan sanottuna en tiennyt, että tahtomisen ilmaisemisella virallisen tahon edessä on noin suuri vaikutus parisuhteen kauniimpaan osapuoleen. Tämä selittänee miesten haluttomuutta avioitumiseen joissain tapauksissa, pelko on ymmärrettävä ja jossain määrin yleistettävissä ympäröivän populaation perusteella. Itse olen mieluummin pohtimatta, mitä toiselle osapuolelle avioitumisen jälkeen käy... ehkä se on sama kuin synnytyksessä: kipua ei voi etukäteen kuvitella eikä jälkeenpäin muistella. Tämä mielikuvituksen rajoitus varmistaa ihmisrodun jatkuvuuden. Yksiavioisuus edesauttaa ihmisen suhteellisen hidasta lapsenkasvatusta, joten myös virallisen avioliiton solmimisen vaikutuksia lienee parempi olla miettimättä. Sitä vastoin on erinomaisen kannatettavaa olla romantikko, odottaa kosintaa, haaveilla hääpäivästä, komeasta sulhasesta ja lahjaröykkiöistä sekä tutisevasta kermakakusta. Ehkä se rosollimummokin saadaan houkuteltua tattarikuhilaansa (miespuolinen vastine) kanssa paikalle lupaamalla karjalanpaistia ja piirakkaa iltapalalla...

Totuus kylläkin on, että rosollimummoutumisen oireet saattavat alkaa esiintyä jo ennen papin aamenta. On niin kiva jäädä kotiin oman kullan kainaloon ja napostella telkkaria katsoessa. On niin helppo jäädä kotiin. Erityisesti talvella vaatii viitseliäisyyttä lähteä mihinkään enää iltaisin, kylmää ja tuiskua vastaan taistelemaan.

Mutta nyt on kevät, ja ihmisetkin alkavat toivottavasti kömpiä talviuniltaan! Aloitin eilen varovasti verryttelemään käymällä elokuvissa rakkaan ystävän kanssa. Black Swan oli kyllä ehdottomasti palkintonsa ansainnut! Ensimmäinen ajatus elokuvan loputtua oli, että tekee mieli oksentaa. Henkinen vaikuttavuus oli niin suurta, että se etsi fyysistä ulospääsykeinoa. Kotonakin vielä tärisin ja vääntelehdin malttamattomasti. Huikea, huikea elokuva! Yleensä valitsen helppoja, viihdyttäviä elokuvia, joissa on mielellään erittäin onnellinen loppu. Tämä elokuva näytti, että ehkä helpoin ei aina ole paras valinta.

Jatkan kultturointia tänään, mennään Murun kanssa kantsomaan VB valokuvakeskukselle Madventures näyttely, ja ensi viikolla mahdollisesti suunnataan Kaupungin museoon tarkastamaan sademetsän kansa-näyttelyä. Tanssijalkaakin alkaa vipattaa jo lupaavasti... mutta tiedän sen sammuvan illan tullen. Voisiko joku pliis perustaa tanssipaikan, jonne voisi mennä bailaamaan päivällä??? (Vai pitäisikö vaan aloittaa zumbaamaan?) Kamera on ollut akku tyhjänä viikon päivät ja minä olen lukenut hullun lailla viimeiseen (!!!) tenttiin joka on ensi viikon keskiviikkona. Kyseessä on tilastomatikka (no ylläri!!). Oon kuitenkin tehnyt vaikka mitä muutakin! Tein siitä kankaasta huipun hameen, oon saanut uudet kengät Murulta lahjaksi, palauttanut dippatyön ja joogannut. Hameesta ja muista laitan kuvia, jahka tuo akku latautuu.

Aurinkoista viikonloppua! (Ohessa viikonlopun tehobiisi) http://www.youtube.com/watch?v=gOgpdp3lP8M&feature=autoplay&list=QL&index=6&playnext=6.

PS. ja toivottavasti kaikki kyynikot huomaavat pilkkeen kirjoittajan silmäkulmassa naimisiinmenon suhteen... Minulla olisi kyllä kaikista kokemuksista ja varoituksista huolimatta toiveissa vielä joskus avioitua... pitää varmaan hankkia hiustenpidennykset ajoissa ;)