Tästä päivästä sitä on unelmoitu viimeiset vuodet. Että on valmistunut tai että on maailmanmestarikansaa, hienoja asioita kaikki tyynni. Eihän minusta diplomi-insinööriä pitänyt tulla, mutta kai sitä jotain paloa aihetta kohtaan piti olla, kun kuutta matikan kurssia on tentitty kolmattakymmentä kertaa. Ja tämä asia julkisesti myönnetty, ja nyt jo päälle naurettu (vaikka ei muutamanakaan päivänä oikein naurattanut). Huumoria nainen tarvitsee kuulemma, ja punaiset korkokengät <3
Aina ei ymmärrä asioiden syvintä olemusta ennen kuin jälkikäteen. Voi olla, että seinät kaatuvat päälle tällä nimenomaisella hetkellä moneenkin otteeseen, skeptisyys valtaa mielen ja elämän mielekkyys tai kokonainen tarkoitus -on kateissa. Sitten jälkeenpäin, asioiden alettua selvitä, huomaakin, että lyhyt aikahan se oli. Tai huomaako sitä enää myöhemmin ollenkaan, ahdistusta ja tuskaa? Ehkä päiväkirjaa lukiessa joskus hymähtää, että tuolloinkin oli niin lasit silmillä, ei nähnyt nokkaansa pidemmälle. Ei uskonut, että siitä vielä selvitään, mutta hyvinhän siinä kävikin. Jostain luin, että elämä on kuin räsymatto: välillä on tummempaa raitaa, mutta kokonaisuuden kannalta ne ovat välttämättömiä ryhdittäjiä. Niin kait se sitten on.
Vaaleanpunaisempaakin raitaa on onneksi havaittavissa synkimmänkin epätietoisuuden hetkellä. Lauantaina oli ihanat juhlat, niin omannäköiset kuin olla ja voi. Oli vaaleanvihreää ja pinkkiä, vieraat mitä rakkaimpia ja ohjelmaa juuri niin hauskasti, kuin olin toivonutkin. Sukulaisista ja lähipiiristä kuoriutui pikkuisen heittäytyjiäkin! Valmistujaisissa lausuttiin runoja lounaismurteilla ja ilman, kuunneltiin kyyneleet silmiin saavia lauluja, pidettiin puheita, askarreltiin, harjoiteltiin tanssimaan argentiinalaista tangoa, jumpattiin, esitettiin, syötiin teekkarikakkua ja leivoksia, vaahtokarkkeja ja ruisnappeja. Kaikki olivat ihania, kiitos! Monessa yhteydessä kävi ilmi, että yllätyshän tuo alavalinta oli, kuten koko valmistuminenkin, mutta että olen rakas heille siitä huolimatta. Ajatus vahvistuu päivä päivältä: Do it in your way, or not at all.
Tänään kävin sitten haastattelemassa Kuopion yhtä ympäristöihmisintä, mitä ympäristöliiketoimintakenttään tulee. Kirjoitan toiseen blogiini (http://www.viherpesua.blogspot.com/) ympäristövastuuaiheista haastattelusarjaa, jonka tiimoilta kutsun itseäni eri tahojen kanssa jutustelemaan. Oli mielenkiintoista jutella asioista niiden oikeilla nimillä ihmisen kanssa, joka selvästi tietää mistä puhuu, ymmärtää samat skeptisyyden ansat, joihin välttämättä törmää hakatessaan päätään seinään oikeana pitämänsä asian puolesta. Tässäkin keskustelussa tultiin siihen tulokseen, että matkailu avartaa omaa näkökantaa... muttei se Suomessa ympäristöalalla toimivalle aina ole pelkästään positiivinen asia. Oman työnsä mielekkyyden etsiminen kun saattaa olla lopun alkua (tai psykologilähteen mukaan kylläkin ammatillisen itsetunnon kasvamiseen tarvitaan aina ajoittainen romahdus).
Romahduksia tukemaan tarvitaan hirmu hyviä kavereita ja tehobiisejä. Tämän viikon alkuun ängätyn tehobiisin myötä haluan toivottaa yhdelle rakkaalle ihanaa reissua! http://www.youtube.com/watch?v=izBbP2kro-c Pitäkää toisenne elossa siellä ;D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti