Maanantaina taas elämä helpottui piirun verran, kun kävin siistiyttämässä räpsyripseni kantapaikkahoitolassa (jonka logoa en onnistu jotenkin millään keinolla lisäämään tänne. Se on tulossa kuitenkin!) Sillä aikaa Hyvänolonkeskus Relaxin palveluihin pääsee tutustumaan linkistä tuolta sivun reunasta :) ) Alla olevassa kuvassa ripset tällingissään... Aika helppoa nuiden kanssa eläminen on, vähän rajausta kehiin, jos haluaa näyttävämpää meikkiä, ja eikun menoksi. Ja minulla ainakin toimii tosi hyvin ilman mitään, ehkä vähän poskipunaa ja huulikiiltoa vaan, ja naama on edustuskunnossa.
Eilen justiinsa mietin zoomaillessa tuota kuvaa, miten paljon helpommalla voi nainen päästä :) En ihmettellyt yhtään, kun Jenni Hyvänolonkeskukselta kertoi, että heillä tämän hetken suurin asiakasryhmä ovat 30-40-vuotiaat naiset, jotka elävät juurikin niitä ruuhkavuosiaan. Onko väärin, että pienten lasten äiti haluaa hemmotella itseään kerran kuussa, ja sen seurauksena näyttää huolitellummalta ja tuntea mahdollisesti sen osaksi sen ansiosta itsensä hiukan vetävämmäksi misuksi? Ei todellakaan! En usko, että loppupeleissä yhdelleäkään naisellä on perimässään dominoiva "haluan ehdottomasti näyttää hiirulaiselta"-geeni. Käsi ylös, kuka ei nauti hemmottelusta, tunteesta, kun on juuri tullut kampaajalta tai tuntee muuten näyttävänsä tosi kivalta? Heittäköön hän rohkeasti ensimmäisen kiven...
Minä ainakin ihan häpeämättömästi kerron, että elämä on mielestäni piirun verran kivempaa, kun on vähän tällätty. Tämä piti todistaa taas yksi päivä: päivä ei ollut muutenkaan niitä parhaimpia. Olin tapellut dippatyöfirman kanssa, selvitellyt muutamaa muuta sotkua ja laskenut kaukolämmön tehtäviä (jaiks). Sitten Kela, tuo rakkaimmista laitoksista armain, lähestyi minua kirjeellä, jossa ilmoittaa perivänsä yli tonnin takaisin opintotukia. Meni hermot, hauras mielenterveyteni horjui ja valmistauduin nenäliinakasan kanssa rypemään itsesäälissä viltin alla. Hetken kovasti yritettyäni huokasin, nousin istumaan ja mietin josko alkaisin vaikka vatkata kermaa jälkiruokaa varten.
Kerman vatkattuani ja maistettuani palan tujakkaa tummaa suklaata pistin hyvää musiikkia soimaan, vedin päälle fiftarimekon, nostin tukan pin uppin ja punasin huulet. Maailma tuntui heti vähän oikeudenmukaisemmalta ja helpommalta kestää. Kun Muru sitten tuli töistä kotiin, pystyin jo vähän naureskelemaan tapahtuneelle. Rahasumma ei kyllä naurata, mutta tilanne kyllä. MOT
Hoviompelijan kanssa (jonka blogiin koitan myös saada linkin laitettua ASAP) suunnittelimme yhteistyön aloittamista julkisella tasolla uudella innolla. Valmistujaismekkoni odotus siis julkistetaan hoviompelijan blogissa (jännittävää!) ja täältä kompataan mikä ehditään! Eilen lueskelin naistenlehtiä ihan muissa tarkoituksissa, kun etsin äitin 50-korttiin kuvia, mutta päädyin suunnittelemaan lisää mekkoja. Ou jee, pitänee tosin antaa vähän armoa hoviompelijalle, ja väkertää joitain suunnitelmia vaikka itse...
Kuuntelin eilen radiosta juttua downsiftaamisesta, jota tämä minunkin tämänhetkinen elämäni taitaa määritelmien mukaan olla (miksi muuten pitää määritellä? Voisin ajatella vain eläväni, koska muuten alan kohta suorittaa kohtuullistamista...). Siitä lisää ensi kerralla, nyt odottavat kaukolämmön harjoitustehtävät. (Huomaa innostus ja hihkuminen.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti