Loma on tehnyt hyvää, vaikka totuuden nimissä on myönnettävä, että olen pähkäillyt työasioita ja lähinnä yrittänyt hallita niihin liittyvää ahdistusta lähes päivittäin. Pitkällä lenkillä vuoden viimeisenä päivänä, yksin juostessa omien ajatusten kanssa rauha yhtä-äkkiä laskeutui. Olen oppinut luottamaan intuitioon vahvasti jo aiemmin monenlaisten asioiden yhteydessä, niinpä nytkin asia oli yhtä-äkkiä selvä kuin pläkki. Arki ei luultavasti näennäisesti muutu heti miksikään, mutta pinnan alla kuohuu syvempiä puroja ja kuohuja, jotka pulpahtavat pintaan kevään aikana. Ensin varkain, kuin kivenkoissa pilkahtava vaahto maanalaisen puron noustessa näkyviin sammalen keskeltä, sitten räiskyvämmin, näkyvämmin... ja kunnes pärskeiden kastelulta ei voi enää välttyä eikä kosken kohinaa voi enää sulkea korvistaan. Asian etenemisestä lisää keväänmittaan, ei kaikkea voi paljastaa heti :)
Ahdistukseni työ-asioihin ja elämäntarkoitukseeni liittyen nousee monistakin eri asioista. Yksi oli havainto, etten yksinkertaisesti ole tyytyväinen nykytilanteeseen. Olen ajautumassa hiljalleen tilanteeseen, johon päätymistä olen yrittänyt vältellä: töitä, töitä ja stressiä. Niin pitkiä päiviä, ettei ehdi ikinä tapaamaan läheisiään, ettei jaksa illalla tehdä muuta kuin katsoa telkkaria. Niin "olevinaan kiirettä", että stressi täyttää päivät ja epähyvinvointi on taattu.
Olen löytänyt taannoisen eron jälkeen ihanan ihmissuhteen, mutta jos emme pidä varaamme, meillä on kohta molemmilla 8-16 työ ja illat kuluvat kersoja kyyditessä. En halua uskoa, että sellainen elämä pelkästään on tavoittelemisen arvoista. Ei työssä toki mitään vikaa ole, jollei se vie koko elämää. Ja haluan ehdottomasti lapsia tulevaisuudessa, mutta voisiko valita toisin? En ole nähnyt enkä lukenut nyt pinnalla olevaa EAT PRAY LOVE-elokuvaa, mutta aion kyllä. Pääsyy on kuitenkin, että ehkä minun ei tarvitse lukea elämänmuutoksesta ja oman polun etsimisestä. Ehkä voin elää sen itse. Lisäksi minulla on kotona oma keittiöpsykologi, kuten seuraava tarina osoittaa...
Muru oli uuden vuoden juhlien aikana jutellut saunassa henkeviä muutamaa vuotta vanhemman kaverimme kanssa (mies), jolla alkaa olla vauvakuume. Hän pohti, ettei halua olla vanha kääpä, kun omat lapset alkavat olla nuoruuden kukoistuksessaan ja menojalkaa vipattaa. Että jotain voisi mahdollisesti jaksaa tehdä sittenkin, kun lapset aikanaan muuttavat pois kotoa. Keskustelu oli selvästi saanut Murun miettimään: aikaisemmin hän ei ehkä ole pitänyt avioliittoa kovin välttämättömänä instituutiona, tai lasten hankkimista millään lailla kiireisenä/lähitulevaisuuden projektina. Minun alkuperäinen suunnitelmani taas oli olla 25-vuotiaana naimisissa ja vähintään ensimmäisen lapsen äiti. No, se suunnitelma nyt heittänyt häränpyllyä jo moneen otteeseen, mutta silti sisälläni itää pieni toive. Olen halunnut antaa Murulle tilaa kasvaa, enkä missään nimessä aio painostaa yhtään mihinkään... Ensinnäkin ajattelen, että kosinta on miehen työ. Piste. Toisekseen lasten hankinnan on hyvä olla molempien mielestä ajankohtaista ja tärkeää.
Muru halusi kuitenkin aamulla keskustella aiheesta, jolloin ilmi tuli seuraava seikka. Hänellä on ollut unelmana lähteä Amerikkoihin kiertelemään/asumaan vähäksi aikaa, jota ennen hän ei voi kuvitella vakiintuvansa sanan syvimmässä merkityksessä, vaikka tosissaan kanssani onkin (No parempi ollakin :) On tässä jo moneen otteeseen melkein 10 vuoden aikana kierrettykin kuin kissa kuumaa puuroa.. nyt kun olemme yhdessä, niin irti en päästä ihan hevillä :D). Ja että hän jakaa huoleni elämän oravanpyöräistymisestä. Ja haluaa minut mukaansa reissuun. Ensimmäisenä sisäinen minäni panikoi: APUA, heittäisimmekö kaiken tutun ja turvallisen? Miten asuntolainan maksu? Entä koiramme? Entä kesällä pakastettavat mansikat, kerättävät yrtit ja miten siskon lapset ja kummityttöni? Kontrollifriikkiminäni yrittää pakokauhistua vieläkin, tätä kirjoittaessani, mutta suurin asia viivan alla on tämä:
Päätimme lähteä ensi syksyksi Jenkkeihin kiertelemään ilman suunnitelmaa.
Pelottaa ihan kamalasti, mutta kaikki muu järjestynee tavallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti